Elämä Espanjan auringon alla on näyttänyt meille jo puolentoista kuukauden aikana monet kasvot. Alunperin olin kirjoittamassa postausta ihan muista aiheista, mutta loka-marraskuu on ollut täällä kelien puolesta ihan erilainen kuin osasimme odottaa. Jotenkin alitajuisesti päädyinkin kirjoittamaan postauksen suomalaiselle rakkaasta aiheesta, eli säästä.

Vaikka Torreviejassa paistaakin aurinko melkein päivittäin, ehti lämpötila täälläkin käväistä jo päiväsaikaan 14 asteessa. Yöllä elohopea laski alimmillaan 8 asteeseen. Kuulemamme mukaan tämä lokakuu olikin kylmin moneen kymmeneen vuoteen näillä seuduilla. Suomessa tällainen keli olisi lämmin ja ihmiset hilluisivat pihalla t-paidoissa, mutta jostain syystä täällä Espanjassa tuolloin tuntui todella kylmältä. Minua vilukissaa paleli niin, että jouduin ottamaan käyttöön toppatakin. Ville taas on toista maata. Hän on uskollisesti suomalaisella mentaliteetilla kulkenut säällä kuin säällä t-paidassa ja shortseissa. Hän jopa uhosi, ettei aio koko talvena käyttää pitkiä housuja. Saa nähdä millaisena syksy jatkuu ja mitä talvi tarjoaa. Joutuuko hän syömään sanansa.

Noilla kylmillä keleillä huomasimme, että pienen kämppämme ainut lämmönlähde, ilmalämpöpumppu, oli rikki. Se ei puskenut luukkuumme kuin kylmää ilmaa. Kun ulkolämpömittari näytti 14, ei sisälämpömittarikaan lämmityksen puutteessa kivunnut kuin 16 asteeseen. Tällöin villavaatteet sukista paitoihin olivat kovasti tarpeen. Kiitinkin mielessäni äitiäni, joka sanoi, ettei suomalainen tule koskaan talvea toimeen ilman villapaitaa ja kalsareita, asui sitten missä hyvänsä. Kun itse värisin peittojen alla villavaatteissani ja ikävöin omakotitalomme takkaa, Ville positiivisuuden perikuvana huomautti, että säästämmepä ainakin sähkölaskussa. Onneksi ilmalämpöpumppu saatiin vaihdettua uuteen avuliaiden vuokranantajien toimesta. Nyt parkkeeraan mielelläni oman viluisen takamukseni sohvalle ilmalämpöpumpun lämpimän tohotuksen alle, vaikka Ville välillä huolehtiikin sähkölaskujen suuruudesta.

Sen lisäksi, että tämän vuoden lokakuu oli huippukylmä, Ville pääsi minun käydessäni Suomessa todistamaan myös erästä toista sääennätystä. Nyt marraskuun lopussa täällä satoi yhden vuorokauden aikana enemmän kuin moniin kymmeniin vuosiin. Jos Suomessa sanomme, että vettä tulee kuin saavista kaataen, täällä sitä tuli hurjasti enemmän. Emme ole ikinä kokeneet Suomessa vastaavaa sadetta. Kadut tulvivat niin, että autoilla oli mahdotonta ajaa ja teitä jouduttiin sulkemaan. Tämän vuoksi myös koulut olivat suljettuina ja useat ihmiset eivät päässeet töihinsä. Tällöin kiitimme onneamme, ettemme valinneet asuinpaikkaamme rannalta, vaan vuokrasimme asunnon kauempaa Torreviejasta. Asuntomme nimittäin sijaitsee rinteessä, rannikkoa paljon ylempänä, minkä johdosta vesi ei jäänyt kadullemme tulvimaan. Mielessämme kävi, että rannalla asuessa pelkkä koirien pissattaminen olisi ollut mahdotonta. En nimittäin usko, että koiramme osaisivat tehdä tarpeitaan uidessa. Eikä Villenkään uimataito ole kehuttava.

Kaikista näistä sääennätyksistä huolimatta olemme viihtyneet Torreviejassa hyvin. Opimme pikkuhiljaa espanjankieltä, mikä helpottaa asiointia paikallisten kanssa. Nautimme siitä, että saamme keskittyä täysin vain niihin asioihin, joita haluamme tehdä. Ennen kaikkea nautimme stressittömyydestä ja kiireettömyydestä. Espanjassa riittää tutkittavaa, eikä yksikään päivä täällä ole tylsä.

Nyt kun olemme päässeet turvallisesti perille tänne Costa Blancan lämpöön ja kotiutuneet ehtineet jonkin aikaa kotiutua, on hyvä hetki taas päivittää kuulumisia. Matkamme tänne alkoi siis sunnuntaina 30.9 kun suuntasimme aamulla Volvon keulan Eckerölinen lautalle kohti Tallinnaa. Lauttamatka osoittautuikin matkamme raskaimmaksi etapiksi, sillä merenkäynti Suomenlahdella oli niin kova, että mieheni Villen täytyi käydä useampaan otteeseen tutkimassa miesten wc:n vessanpönttöä lähietäisyydeltä. Eikä itsellenikään olisi kyllä aamiaisbuffetti laivalla maistunut. Onneksi tuo Suomenlahden ylitys oli melko pieni osa matkastamme. Maihin päästiin, mutta samana päivänä meitä odotti vielä reilu 600 kilometriä ajoa halki Viron, Latvian ja Liettuan aina Puolan Suwalkiin asti. Vaikka kilometrejä ei ollut paljon enempää kuin Oulusta Helsinkiin, olimme perillä Suwalkissa vasta illalla puoli yhdeksän aikaan. Baltian maissa nopeusrajoitukset eivät nousseet yli 90km/h, joten ajomatka kesti Tallinnasta Suwalkiin muutaman pysähdyksen kanssa yhdeksän tuntia. Matka sujui silti hyvin ja turvallisesti ilman suurempia ongelmia, vaikka Baltian maiden liikenteestä varoitellaankin paljon.

 Alun perin tarkoituksemme oli yöpyä matkan aikana teltassa, mutta mukavuus kuitenkin voitti. Varasimme Booking.com-sivuston kautta jokaiseksi yöksi edulliset hotellit. Varsinkin Puolassa yöpyminen oli halpaa, hieman yli 20e/yö. Tämä olikin jaksamisemme kannalta erittäin hyvä päätös, sillä sen jälkeen kun on ensin istunut koko päivän autossa, on mukava päästä käymään suihkussa ja nukkumaan oikeaan sänkyyn.                                                                                            

Toinen ajopäivämme vei Puolan läpi Suwalkista aina Saksan ja Puolan rajalle Bolestawieciin. Päätimme tällöin yöpyä vielä Puolan puolella, sillä hotellit Puolassa olivat huomattavasti edullisempia kuin Saksassa. Kolmantena päivänä ajoimme Saksan läpi Freiburgiin lähelle Ranskan rajaa. Saksassa tiet ovat kyllä hyvässä kunnossa ja niistä pidetään huolta, mutta ei siellä niin hyvä ollut ajaa kuin ennakkoon olimme kuulleet. Vaikka koko matka Saksan halki kulkikin moottoriteitä pitkin, kesti ajomatkamme kolme tuntia odotettua kauemmin. Syynä tähän olivat liikenneruuhkat, joita aiheuttivat lukemattomat tietyömaat.                                                                          

Neljäs ajopäivä vei meidät Ranskan läpi aina Espanjan rajan yli Figuerekseen asti. Tänä päivänä ajomatka oli pisin (yli 900km), mutta Ranskan moottoriteillä liikennekin oli erittäin sujuvaa ja matka taittui nopeasti. Ranskassa moottoriteillä ajaminen on kuitenkin maksullista, ja vieläpä melko kallista. Tietullit yksistään maksoivat Ranskassa yli 70euroa.                                                      

Viides ja viimeinen ajopäivä sujuikin sitten kuin siivillä Espanjan moottoriteitä pitkin kun navigaattorin tähtäimessä oli jo määränpää eli Torrevieja. Myös Espanjassa moottoriteillä ajaminen on maksullista, mutta hintaa ei tälle matkalle tullut lähimainkaan niin paljoa kuin Ranskassa. Espanjassa euroja tiehallinnolle meni tuona päivänä reilut 40. Pääsimmekin perille määränpäähämme jo ennen kello neljää iltapäivällä.                                                                                                     

Kokonaisuudessaan matka oli meille kaikille raskas, enkä ihan heti lähtisi ajamaan sitä uudestaan. Jopa koirat alkoivat viimeisinä päivinä olla malttamattomia, eikä Pihla-porokoiramme enää meinannut pysyä takakontissa omalla tontillaan. Jouduimme tilkitsemään verkkoaidan raot Villen kengännauhalla, sillä Pihlan ei ollut kovin turvallista antaa matkustaa kaikkien matkalaukkujen päällä takapenkillä kuskin niskan takana.                                                            

Ehdimme kuitenkin nähdä matkan aikana paljon hienoja maisemia ja erilaisia eläimiä. Parhaiten mieleen jäivät Saksan pienet ja kauniit kylät sekä Puolan kumpuilevat pellot ja kaunis maaseutu hevosineen, lampaineen ja lehmineen. Takaisintulomatkalla ajattelimmekin, että voisimme viipyä pitempään noissa edellä mainituissa maissa. Näin matkanteko ei kävisi turhan raskaaksi.                                                                                                                                                              

Elämä täällä Espanjassa on lähtenyt käyntiin mukavasti. Ensimmäisinä päivinä liityimme Costa Blancan Suomi-seuraan ja ilmoittauduimme espanjankielen kurssille. Ostimme myös kuntosalikortit ja polkupyörät. Treenaaminen onkin lähtenyt mukavasti käyntiin, sillä täällä salilla käynti ei jää välistä ainakaan ajanpuutteen vuoksi. Koiratkin ovat kotiutuneet hyvin. Olemme löytäneet koirapuiston jossa voi harjoitella agilityä ja tutustuneet lähialueisiin lenkkeillen. Toki Suomesta kaipaa joitakin asioita, kuten omaa kotipihaa, luontoa ja puhtautta, mutta sehän on myös yksi matkamme tarkoituksista. Kotimaataan oppii katsomaan uusin silmin kun siihen ottaa hetkeksi etäisyyttä.