Apua miten aika juoksee. Ehdin viime ja toissa viikon aikana hädin tuskin koskea pääsykoekirjaan, kun kurssiesseiden deadlinet osuivat viikon sisään. Vaikka kuinka aloittaisi ajoissa, niin niinhän siinä käy, että kiire tulee kuitenkin. Elimistö koitti vielä ehdotella sairastumista ja pari päivää meni nukkuessa. Voin sanoa, että kyllä ärsytti, kun hieno lukusuunnitelma heitti härän pyllyä kolmen päivän jälkeen. Koitin vielä tehdä siitä mahdollisimman löysän mutta vaikka aikaa olisikin saanut revittyä, niin keskittyminen oli nollissa ja loppujen lopuksi niska-hartiaseutu täysin puupalikkana. Kun kirjoittaa viisi (5) esseetä viikossa ja vapaa-ajalla koittaa tehdä muistiinpanoja käsin vihkoon, niin voi tapahtua kunnon niskajumi. Pari päivää lepoa, kauratyynyä ja jumppaa, niin alkoi löytymään käsikin mutta ei tämä vieläkään ihan hyvältä tunnu. Lisäksi lihasjumista seuraa minulla usein lukko nikamaan ja kunnon päänsäryt, joita viime viikolle osui kaksi.

Nyt on aikalailla tasan kaksi viikkoa aikaa. Kirja piti olla viimeisteltynä viime sunnuntaina mutten ehtinyt ottaa kiinni aikatauluani. Viimeinen takaraja on tuleva lauantai, jolloin kaverini viettää valmistujaisiaan ja aion olla paikalla. Toivottavasti pää kestää, eilen lukeminen piti lopettaa kesken, koska vedin väsymykseen ilmeisesti kofeiiniöverit ja siitä tuli huono olo. Väsymyksen huomaa myös siitä, että muistiinpanoihin ilmestyy kirjoitusvirheitä, lukemisessa joutuu palaamaan taakse päin, koska huomaa, ettei tiedä mistä edes lukee. Viimeisen viikon haluaisin kuitenkin pyhittää rennommalle lukemiselle. Minulla on vihkossa hyvä tiivistelmä syntymässä, jota on kiva lukea vaikkapa junassa. Lisäksi haluaisin kasata tiivistelmät erikseen vielä päähemmoista ja kerrata käsitteitä, jotka ovat oma henkilökohtainen kiroukseni. Vaikka olen kotona saanutkin hyvää tukea ja kannustusta, niin pikkuhiljaa alkaa tulemaan kommentteja, että olisipa ne pääsykokeet ohi ja pääsisit sisään, että puheenaiheet monipuolistuisivat. Samaa toivon minäkin. Enää kaksi todella lyhyttä viikkoa. 

Vappuna ostin itselleni myös heikkohermoisen lukijan parhaat kaverit, korvatulpat. Olin aluksi hieman skeptinen niiden suhteen mutta jo ensimmäisenä päivänä löysimme yhteisen sävelen. Aiemmin minulla oli ollut kokemusta vain sellaisista halvoista keltaisista vaahtomuovipötköistä, joiden käyttö vaati jatkuvaa huomiota, kun ne valuivat tai olivat muuten huonosti. Kiitos nettisurffailun, olin varautunut maksamaan itseni kipeäksi mutta loppujen lopuksi tulpat löytyivät apteekista vajaan kuuden euron hintaan. Korvatulpat vaimentavat juuri sopivasti pienet ärsyttävät äänet, kuten tietokoneen näppäimistön näpytyksen, jalan tai kynän naputuksen ja huokailut. Sen sijaan puhe kyllä kuuluu läpi, samoin liikenteen ääni joten ihan oman verenkohinan seurassa ei tarvitse olla. Oma rauha on kuitenkin taattu. Pelottavaa on kyllä miten rangan naksahtelut kuuluvat niin kovana tulppien ollessa korvissa. Eipä tee mieli oikoa selkää keittiön puista tuolia vasten. Nyt pitäisi mennä tunkemaan nuo korviin ja ottaa kirja kauniiseen käteen. Rauhallisia lukuhetkiä!