Valmennuskurssi? Itseopiskelumateriaalit?

Päätin jo kerran, että opiskelen pääsykokeisiin itsenäisesti mutta aina epätoivon hetkillä tuntuu, että se ei riitä. Huonoja puoliani on ehdottomasti se, ettei minulla ole tarpeeksi itsekuria ruoskia itseäni joka päivä kirjastolle kahdeksaksi. Valmennuskurssit ovat mielestäni todella kalliita, vaikka näenkin ne hyödyllisinä juuri itseni kaltaisille haihattelijoille, joide ajatusmaailmaan sopii hyvin sana huomenna. Kävin itseasiassa Eximian valmennuskurssin keväällä 2009, kun tarvitsin pääsykokeissa kemian taitoja. Olin kyllä käynyt lukiossa kaikki kemian kurssit mutta en ikinä oppinut laskemaan niitä laskuja. Tämän olisi ehkä pitänyt soittaa hälytyskelloja mutta päätin oppivani kemian pääsykokeisiin mennessä. Kävin siis valmennuskurssin ja pääsin sisälle. Minimipisteillä tosin kemian osalta mutta pääsin kuitenkin. Hyödyllisintä kurssilla oli, että se pakotti tekemään asian eteen jotain. Kotitehtävien tuli olla tehtynä, eikä sinne edes kehdannut mennä ellei ollut vähän silmäillyt käytävää asiaa etukäteen. Oli myös kiva jutella opettajan kanssa ennen tunteja, kun olin aina reilusti etuajassa matkustettuani pari tuntia bussilla Helsinkiin. Miinuksena olikin sitten se, että kurssiin meni valtavat määrät rahaa, eikä hyöty kuitenkaan ollut suurin mahdollinen. Ehkä olisin päässyt opiskelemaan ilman kurssiakin, ehkä en. 

img_2085.jpg

Valmennuskurssi tuntuukin omalla kohdallani hieman nähdyltä. Sen sijaan itseopiskelumateriaalit kuulostavat todella mielenkiintoisille. Eximian materiaalit olivat mielestäni hyvät ja varsinkin harjoittelutenteistä tykkäsin kovastikin. Houkuttelisikin tilata itselleen tuommoinen paketti, missä olisi opiskeluvinkkejä (niitä varsinkin kaipaisin) ja harjoittelukysymyksiä sekä vinkkejä siitä mikä olisi olennaista osata. Olen vähän tutkinut tarjontaa ja huomannut sen olevan hieman erilaista firmasta riippuen. 

Eximian itseopiskelumateriaali maksaa 150 e ja mikäli mukaan tahtoisi kenraalikokeen ja kertauksen tulisi hinnaksi 210 e. Materiaalin kerrotaan sisältävän valmentautumisohjeet, teoriakoosteen, valintakoetyyppisiä harjoitustehtäviä ja mallivastaukset niihin sekä aineistovalmennusmateriaalin. Vinkkejä pitäisi olla esimerkiksi ajanhallintaan (kyllä kiitos) ja tietoa oppimismetodeista. Ainakin minusta tämä paketti kuulostaisi varsin pätevältä ja tarpeisiini sopivalta.

Valmennuskeskuksella itseopiskelupaketti näyttäisi maksavan 140 e ja toimituskulut 10 e kaupan päälle.  Materiaaleista löytyisi opiskelutekniikkaa, teoriakoostetta, vanhoja valintakokeita sekä essee- ja käsitteen määrittelytehtäviä. Vaikuttaisi siis aikalailla samalta kuin Eximiankin. Ehdin jo innostua, kun luin, että tarjolla olisi myös etäopiskelua verkossa mutta ilmeisesti tätä vaihtoehtoa ei ole valtiotieteellisessä. Harmi, koska jonkinlainen yhteys opettajaan olisi kiva, jos tulee kysyttävää. Biologiassa tuollainen mahdollisuus on ja hintaa oli 240 e. 

Huippuvalmennuksen itseopiskelumateriaalit ovat halvimmat tähän mennessä, vain 87 e. Enempää tietoa itseopiskelumateriaaleista ei sitten löytynytkään, mikä on todella sääli. Yliopistovalmennuksella olisi ensisijaisesti Turkuun tähtääville oma kurssinsa. Etävalmennus, jossa opettaja tarkastaisi annettuja tehtäviä maksaisi 208 e ja materiaalipaketti 102 e. 

img_2087.jpg

Mistäs sitä nyt tietäisi mikä olisi hyvä ja onko se oikeasti hyödyllinen sijoitus? Paineet päästä sisään ovat kovat, tyhjäntoimittaminen ei kiinnosta ja halu valmistumiseen olisi kova. Entä paljonko rahaa kannattaisi sijoittaa, mitä eroja noilla paketeilla loppupeleissä on. 

Kuvituksena olen käyttänyt Eximian valmennuskurssimateriaalista otettuja kuvia. Vihkonen on minulla edelleen tallessa ja on päässyt käyttöön pääsykokeiden jälkeenkin. Siinä olleet tehtävät ovat olleet avuksi myös kemiaa tentittäessä ja on ollut kätevää, kun koko lukion kemia on painettu selkeästi yksien kansien väliin.

tyo-ja-raha opiskelu