Vastoinkäymiset ovat monesti siunaus valepuvussa.

Viime syksystä saakka, kun päätin hylätä vanhat opinnot lopullisesti ja alkaa etsiä jotain muuta, arvosanat ovat nousseet tasaiseen tahtiin. Olen ottanut tämän merkkinä siitä, että alan viimeinkin löytämään oman juttuni. Perheessäni jutukseni on sanottu kauniisti paskan jauhanta, eivätkä he ole tainneet olla siinä kovinkaan väärässä. 

Olen aina ollut parhaimmillani reaaliaineissa, joissa luetaan pari kirjaa ja kirjoitetaan essee. Tämä taito ei näemmä ole unohtunut vuosien kuluessa. Minulla oli tuossa vuoden vaihteessa kurssi, joka suoritettiin esseellä ja kotitentillä. Noiden esseiden kirjoitteleminen oli työn ja tuskan takana, vaikka toisaalta tekstiä syntyikin. En millään meinannut saada otetta lähdekirjallisuudesta ja molemmat sekä esseen että kotitentin palautin puolittain vihaisena siitä, että olin epäonnistunut ja kirjoittanut pelkkää diipadaapaa. Tulosten tullessa olen istunut koneellani hämmentyneenä, kun arvosanat ovatkin olleet pari numeroa parempia kuin olin odottanut. 

Hyvillä arvosanoilla on hirveän suuri merkitys, varsinkin niillä arvosanoilla joiden eteen on tehnyt töitä ja ehkä vähän vuodattanut kyyneleitäkin. Pari viime päivää ovat menneet vähän surkeasti, enkä osannut edes leipää leipoa, kun sisus jäi puuroksi ja kuori muuttui kiveksi. Nyt tunnen olevani täynnä energiaa ja pystyväni mihin tahansa. Toivon hyvän fiiliksen jatkuvan kuun loppuun, jolloin tulee lisää toivottavasti hyviä tenttituloksia. Mikäli  näin ei käy, toivon vastoinkäymisten todella vahvistavan.