Aikuinen on stressitön kun se leikkii ja muuta, mitä lapseni ovat minulle opettaneet

Olen ollut äiti tasan kaksi vuotta ja kolme päivää ja tuplaäiti kolme kuukautta ja päivän. Se on muuttanut minua valtavasti – iso osa oivalluksistani on melkoisia itsestäänselvyyksiä, mutta sehän ei yleensä tarkoita sitä, että ihminen oikeasti toimisi siten kuin on fiksuinta. Joten kaiken imelyyden uhalla: mitä olen tänä aikana oppinut ja mistä pitää kiinni koko loppuelämä.

1) Huolehdi perustarpeistasi. 

Tärkein niistä on tietenkin rakkaus. Tenavat ovat paljon helpompia hoidettavia, kun niitä tankkaa läheisyydellä säännöllisesti, mikä pätee myös aikuisiin. Huutamalla ja rankaisemalla tässä maailmassa ei saavuta juurikaan mitään hyvää, oli kyse sitten isosta tai pienestä mittakaavasta, vaikka välillä houkutus raivoamiseen on liian suuri. Kun räjähdät, pyydä sitä anteeksi ja tarkoita sitä, mitä sanot.
Huolehdi syömisistäsi ja juomisistasi. Kaikki tuntuu pahemmalta, kun verensokeri on laskee. Syö mieluummin terveellistä, tasapainoista ruokaa kuin herkkuja. Syö vain sen verran kuin sillä hetkellä jaksat. Luota siihen, että saat ravintoa aina kun sitä tarvitset, edes herkkuja ei tarvitse syödä varastoon.
Nuku riittävästi. Iltaisin tai ylipäätään väsyneenä ei kannata puida mitään hankalia asioita tai vetää johtopäätöksiä mistään vähänkään vakavasta. Pitkittynyt stressi saa ihmisen uupumaan, ja sitä kannattaa ensialkuun yrittää hoitaa lepäämällä. Nuku myös päiväunia. Nuku mieluusti jonkun kainalossa.
Pukeudu mukavasti. Elämä on liian lyhyt vietettäväksi vaatteissa, joissa ei voi hyppiä ja kyykkiä ja joita ei voi sotkea tai rytätä.

2) Nauti luovuudesta, älä suorita

Ulkoile. Aikuiset kökkivät sisätiloissa kohtuuttoman pitkiä aikoja. Lapsiasiantuntijoiden mukaan lasten pitäisi liikkua ulkona noin kaksi tuntia päivässä, eikä minulla ole aavistustakaan, miksi se ei tekisi hyvää myös aikuisille, edes säännöllisen epäsäännöllisesti. Aina kun näet lätäkön, hyppää siihen.
Leiki. Millon olet viimeksi leikkinut duploilla, tai ylipäätään istunut lattialla tekemässä jotain? Pallon vierittäminen toiselta toiselle menee meditaatiosta, ja nukeilla leikkiminen on terapeuttista. Kokeile vaikka. Tunnet todennäköisesti itsesi typeräksi alkuun, mutta sen jälkeen muistat, miksi lapsena oli niin ankeaa, kun leikkiminen käskettiin lopettaa.
Laula ja tanssi. Lapset ovat siitä kiitollinen yleisö, että ne eivät osaa arvostella, vaan arvostavat kaikkea kreiseilyä. Mitä pienempi lapsi, sen epätodennäköisempää on, että se kielii kenellekään isommalle, että arvaa kuinka äiti/kummisetä/kukavainaikuinen revitteli. Vaikka pientä seuraa ei olisikaan, yksin joraaminen ja hoilottaminen on mielialalääkkeistä halvimpia, nopeimpia ja niillä on vähiten sivuvaikutuksia.
Piirtele ja askartele. Lapsella ei ole aavistustakaan siitä, mikä on hyvä piirros tai askartelutuotos, se vain tekee, koska se on kivaa. Tee sinäkin, älä suorita – et ole minkään kotoiluohjelman juontaja vaan saat toteuttaa itseäsi miten vain.

3) Ole hetkessä, näytä tunteesi

Kun itkettää, itke. Kiipeä lähimmän turvalliselta tuntuvan henkilön syliin ja ole pieni ja heikko ja kerää voimasi, jotta voit kohdata pahan maailman uudestaan.
Kun olet iloinen, hypi ja hihku, kunnes meinaat tikahtua. Ilahduta surullisempia hymylläsi, koska se tarttuu.
Jos on ihan pakko räjähtää, niin räjähdä – ne, jotka rakastavat sinua aidosti, eivät lopeta rakastamasta sinua, vaikka olet välillä maailman rasittavin.
Huomaa kaikki ympärilläsi: lentävät linnut, ohiajavat rekat, kadun toisella puolella kävelytettävät koirat, keinut ja ilmapallot. Maailma on täynnä ihmeitä, jotka ansaitsevat täyden huomiosi. Opiskele niitä, ja viisastut.
Luota, rakasta ja unhoita. Lapsi opettelee jatkuvasti uusia taitoja ja joutuu kohtaamaan mitä rajuimpia pettymyksiä ja takapakkeja. Kun haluat jotain, toimi kuin kävelemään opetteleva lapsi: älä luovuta, usko itseesi, ime ympäristön kannustus itseesi, hehku onnistuessasi, toista toistamistasi, kunnet osaat. Mieti, mitä seuraavaksi ottaisit haltuun.

 

Äiti vaihtoi muut gurut meihin. Huomaa taustalla olevat vaate- ja lehtikasat sekä kuvan epäskarppius – vanhempi meistä ra-kas-taa tekniikkaa, mikä haittaa myös äidin bloggaamista.Opetus: ei se elämä ole niin nokonuukaa.