Nopee, kapee ja upee, osa 2

Viimeisessä Voimala-ohjelmassa puhuttiin paljon siitä, miten ihmistet on saatu kilpailemaan keskenään (itse puhuisin paikoin jopa sodankäynnistä, esimerkiksi armottomassa äidit töissä/kotona -keskustelussa), mikä tarkoittaa automaattisesti sitä, että on voittajia ja häviäjiä. Häviäminen taas tuottaa häpeää, ja se omalta osaltaan vaikeuttaa esimerkiksi avun hakemista. Sen äärimmäinen seuraus voi sitten olla perhesurma, ilmiö, jonka yleistyminen ei tunnu kauheudessaan edes mahtuvan tajuntaani. Kuten Heidi Lindgren totesi, kaikki eivät mahdu huipulle, ja näinhän se on.

(Tähän väliin on muuten pakko korostaa sitä, että en ole tavannut yhtäkään koulutettua life coachia, joka harrastaisi parjaamaani omnipotenttia coaching-puhetta. Jokainen heistä lähtee liikkeelle realistisista tavoitteista, sisäisen tasapainon löytämisestä sekä ihmisen omista voimavaroista. Ilmiö on siis tyyppiesimerkki juuri aikamme hengestä, siitä miten ilmiöistä tulee mustavalkoisia, ne kaupallistetaan ja lopulta ne kääntyvät ihmisiä itseään vastaan.)

Siltikin heitän, että ihminen voi kyllä päästä omalle huipulleen ja siihen pyrkiminen (en siis sano, että sen saavuttaminen) tekee hyvää. Minun ihmiskäsitykseni mukaan me kasvamme ja kehitymme kuolemaamme saakka, ja kyllä, se on melkeinpä velvollisuus, ainakin jos haluaa sitä elämänsä tarkoituksellisuutta etsiä. Sen sijaan kukaan ei sanele, mihin pitäisi pyrkiä ja mistä sen tarkoituksensa löytää. Iso “mutta” on kuitenkin se, että kuten puu tiputtaa lehtensä syksyisin, emme mekään voi koko ajan aina vain kasvaa. Jos kasvia kastelee ja lannoittaa liikaa, se kääntyy itseään vastaan, pahimmillaanhan kasvi kuolee. Lisäksi jokainen kasvi tapaa tarvita omanlaistaan hoitoa kukoistaakseen. Tarvitsemme siis juuri meille sopivia asioita, myös pausseja, takapakkeja, elämän vuodenaikoja, myös sitä horrosta, jolloin näyttää siltä, että olemme kuolleet pystyyn.

Itse olen huomannut, että minun on taas aika ottaa kiinni joistain asioista, siis kasvaa, vaikka sitten pohtimalla täydellistä päivääni. Olen kotona 2-vuotiaan ja puolivuotiaan kanssa, ja ajatukseni ovat nyt suuntautuneet tulevaan, siihen, kun palaan työelämään. En ole monellakaan tavalla enää se sama Elina, joka pari vuotta sitten downshiftasi kotiin jäämällä, eikä tulevassa elämässäni monikaan asia tule olemaan samalla tavalla kuin joskus muinoin. Sen takia koen, että minun olisi hyvä pohtia sitä, mitä nykyään haluan elämältäni. Tai oikeammin arjeltani. Kun harjoituksessa kehotetaan kuvittelemaan kaiken olevan mahdollista, mieleni ei kiidä mihinkään Malediiveille, jossa päiväni alkaa hedelmäaamiasella ja hieronnalla merenrannalla, kun nanny hoitaa lapsia, vaan visioin tavallisesta arkiaamusta: minä ja mies valmistaudumme lähtemään päivän töihin ja lapset hoitoon, kaikki iloisina ja levänneinä (Ne, joiden mukaan tämä on yhtä iso utopia kuin tuo Malediivit – en aio uskoa teitä). Haluan siis tavallista, tasapainoista elämää, ja tiedän, että pystyn itse ottamaan vastuuta monesta seikasta, jotka johtavat siihen suuntaan. Sitten on niitä asioita, joihin en voi vaikuttaa, vain ottaa vastaan pystyssä päin.

Itse en puhu enää juurikaan onnesta, vaan siitä, että ihminen kokee elämänsä tarkoitukselliseksi. Logoterapiassa ajatellaan, että se on mahdollista silloin, kun ihmisen ns. henkinen ulottuvuus on käytössä. Henkinen ulottuvuus tukkiutuu esimerkiksi akuutissa kriisissä tai voimakkaan riippuuvuuden takia. Tästä voisin paasata pitkäänkin, mutta jos puhutaan ihmisestä, joka on hankalassa elämäntilanteesta, joka tukkii henkisen, niin uskon siihen, että jossain vaiheessa pimeää kautta jossain voi vilkahtaa valo. Se ei siis leimahda kuin salama, vaan kyse voi olla lähes huomaamattomasta välähdyksestä, jonka joku viisas rinnalla kulkija saattaa huomata ja auttaa suunnistamaan sitä kohti. Se, että monet asiat elämässä ovat helvetin vaikeita, ei tee niistä täysin mahdottomia.

Encorena siis:

Olemmeko me oman tarkoituksemme seppiä?
Olemme.
Onko tarkoituksen etsiminen mahdollista kaikissa mielentiloissa/heti jonkun asian tapahduttua ja niin edes päin?
Ei.
Onko tarkoituksen etsiminen helppoa?
Ei.
Onko tarkoituksen etsiminen kivaa?
Ei.
Onko jokaisen ihmisen elämän tarkoitus ainutlaatuinen?
On.
Onko jokaisen ihmisen löydettävä itse oman elämänsä tarkoitus?
Kyllä.