Syvin osanottoni

Edellisen postaukseni aihe tuntuu irvokkaalta Hyvinkään tapahtumien varjossa. Anteeksi.
Vaikka olenkin sisäistänyt tarkoituskeskeisen ajattelutavan, se ei tarkoita sitä, että löytäisin kaikesta simsalabim jonkin tarkoituksen. Tai että kaikella ylipäätään olisi joku tarkoitus – se on elämän pahimmissa tilanteissa ruminta, rivointa mitä voi sanoa.
Eihän tapahtuneessa ole mitään mieltä, mitään järkeä, mitään mitään mitään. Kaikki kysyvät syystä syytä, tuskainen miksi on ainoa tolkullinen sana. Toivon, että siihen joskus löytyisi jokin vastaus, jotta tällaista ei koskaan enää tapahtuisi. Toivottavasti se ei ole liikaa toivottu.
Syvin osanottoni.