Väärinymmärretyt vaginamme

 

Kirjoitan paraikaa Trendiin orgasmijuttua ja luen sitä varten Naomi Wolfen uutukaista nimeltä Vagina: A New Biography.

Wolfea on helppo kritisoida muun muassa tekofeminismistä sekä neurotieteiden yliyksinkertaistamisesta (kts. vaikkapa Guardianin juttu), mutta nyt, noin puolessavälissä kirjaa pohdiskelen silti seuraavaa:

Ovatko vaginamme oikeasti väärinymmärrettyjä?

Voiko olla, ettei 1970-luvun seksuaalinen vallankumous sittenkään ei vapauttanut naisia toteuttamaan seksuaalisuuttaan heille parhaalla mahdollisella tavalla vaan panemaan niin kuin miehet, joka ei sittenkään tehnyt hyvää sillä tavalla kuin ajateltiin? Pitäisikö tehdä uusi vallankumous? Jos kyllä, niin millainen?

Voiko olla, ettei naisessa, joka kokee, että hänessä on jotain”vikaa”, ei voi edes olla mitään vikaa, koska olemme kaikki yksilöitä, fyysiseltä tasolta lähtien? Pitäisikö koko ”kenessä on vikaa, kun ei homma toimi, miehissä vai naisissa” -jankkaaminen lopettaa ja keskittyä johonkin hedelmällisempään? Siitä lienemme kuitenkin samaa mieltä, että homma ei toimi, koska niin useat naiset ovat seksuaalisesti tyytymättömiä. Siihen taas en lähde, että ihmisillä olisi paljon fiksumpaakin ajateltavaa.