Ikävä tekee hyvää

Kävin juuri vakoilemassa Helsinki-Vantaan laskeutuvia, ja ilokseni totesin, että miehen lentokone oli listalla statuksella “Lähestyy”. Olisi jo korkea aikakin, mies on ollut viettämässä kaverinsa polttareita Sziget-festivaaleilla Budapestissa, ja minulla on ihan kauhea ikävä. Toisaaalta se on ollut onneksi hyvää ikävää – ei eron, erimielisyyden tai kohtalokkaiden olosuhteiden luomaa riistävää pakkoikävää.

Emme ole suhteen aikana olleet kovinkaan paljon omilla suunnillamme, vaikkakin enemmän kuin Paul ja Linda McCartney, jotka olivat kuulemma alle viikon erossa parikymmen vuotisen liittonsa aikana – miten se on edes mahdollista? Ai niin, Paulillahan on sitä fyrkkaa.
Yksi hyvän ikävän salaisuus on kuluttaa yksinoloaikansa mielekkäästi. Olen onneksi keksinyt ja saanut itselleni kaikkea mukavaa tekemistä (kiitos ihana Flow, rakkaat ystävät ja perhe!), minkä lisäksi olen vetänyt tenavan kanssa riman alas. Toinen on ikävän kääntäminen voimavaraksi – en usko, että tulee mäkätettyä mistään turhasta (tai itse asiassa edes tarpeellisesta) muutamaan päivään, kun on vain niin ihanaa saada kaivattu kotiin.