Jos vain antaisi olla

2-vuotiaani opetti minulle Välimeren rannalla mindfulness-taitoja. Tutkimme aaltojen kohistessa valkoisia kiviä, ja ihmettelin, kuinka tyynnyttävältä tuntuikaan pitää aikojen saatossa täydelliseksi silinnyttä, auringon lämmittämää kiveä kädessään. Erikokoisia ja –sävyisiä kiviä olisi voinut pyöritellä tuntikausia. Minäpä sitten miettimään: pitääpä selvittää, miksi tämä on niin rauhoittavaa. Onhan niitä kaikenlaisia kiviterapioita. Että muutkin saisivat mahdollisuuden yhtä ihanaan kokemukseen.

Sitten aloin miettimään.

Täytyykö kaikki olla toistettavissa?
Täytyykö kaikesta muodostaa teoria?
Täytyykö kaikesta maksaa, ja mitä kalliimpaa, sen parempaa?
Täytyykö kaikella olla jokin sille varattu aika?
Täytyykö kaikella olla jokin brändi?
Täytyykö kaikella olla jokin nimi?
Täytyykö kaiken olla tehokasta?
Täytyykö kaiken tehokkuudesta olla jokin tutkimus?
Täytyykö kaikkea voida opiskella?
Täytyykö kaikkea opettaa joku koulutettu opettaja?

Jos sittenkin antaisi vain asioiden olla, edes joskus?

Viides kivi vasemmalta oli erityisen rauhoittava.