Mikä tila

Olin eilen katsomassa pikkuveljeni vanhojen tansseja koulussa, jossa kävin aikanaan yläasteeni. Nopeasti laskettuna siitä on noin 22 vuotta, kun nousin ensimmäistä kertaa ankeita betoniportaita ylös opinahjooni.
Silloin pieneen mieleeni ei olisi voinut koskaan juolahtaa, että joskus tulevaisuudessa kävelisin noissa samoissa tiloissa perheeni kanssa, että minulla totta tosiaan olisi aviomies, kaksi lasta, yliopistotutkinto, työ, koti, ystäviä ja mielettömiä muistoja – elämä siis.
Yläastevuosina podin kovaa elämäntuskaa ja oletin, että tuollainen rakkauden ja hyvän kyllästämä idylli olisi täysin poissa ulottuviltani.
Siksipä haastankin ruuhkavuosia elävän stressaantuneen itseäni. Mikä on se tila, johon astun 22 vuoden kuluttua ja muistelen tätä hetkeä – että enpä olisi koskaan uskonut, että sitä ja tätä todella tapahtuu, vaikka välillä väsytti ja ahdisti?
Entä mikä on se tila, jossa sinä vietät päivittäin aikaasi ja joka parinkymmenen vuoden kuluttua muistuttaa sinua siitä, että kaikki menikin ihan hyvin?