Onnellisesta lapsuudesta

Luin Ben Furmanin kirjasta Ei koskaan liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus tarinan, joka tukee oivasti kirjan nimeä: elämä on sitä, mitä siitä itse teet.

Vapaasti lyhenneltynä tarina menee siis näin: Eräs nuori rabbi halusi laittaa vanhan, viisaan rabbin koetukselle. Hän kätki käteensä linnun ja aikoi kysyä vanhalta rabbilta, että oliko hänellä kädessään elävä vai kuollut lintu. Mikäli vanha rabbi vastaisi elävä, hän voisi rusentaa linnun huomaamatta kuoliaaksi ja mikäli rabbi vastaisi kuollut, hän voisi päästää linnun elävänä kädestään.
Kun sopiva tilaisuus tuli, nuori rabbi esitti kysymyksensä lintu kädessään. Vanha rabbi oli hetken hiljaa ja vastasi sitten: ”Se riippuu sinusta, ystävä hyvä. Se riippuu kokonaan sinusta.”

Tai kuten Furman summaa kirjansa jälkisanoissa: Usko, että ansaitset hyvän tulevaisuuden. Ja mitä raskaampi menneisyytesi on ollut, sitä paremmalla syyllä.

Ps. Pakollinen logoterapiahännän nosto: lyhytterapian ja ratkaisukeskeisen terapian uranuurtajana tunnetuksi tullut Furman on aikoinaan muun muassa kääntänyt logoterapian perustajan Viktor E. Franklin kirjoja, ja ratkaisukeskeistä terapiaa sen syvällisemmin tuntematta olen kuitenkin käsittänyt, että suuntauksissa on paljon samaa.