Eilen Hesarissa oli otsikolla Perjantaipuserosta tuli ympäristörikos mielenkiintoinen juttu vaatteiden kierrätyksestä – tai oikeastaan siitä, miten vaikeaa se on. Eli mihin päätyvät ne kaikki vaatteet, jotka eivät päädy vintage-aarteina uuden omistajan kaappiin tai joista ei tuunata mitään kivaa? Niin Afrikkaan kierrättämisessä kuin energiajätteenä käyttämisessä on omat yllättävät ongelmansa – en nyt ala tässä juttua kokonaisuudessaan referoimaan, vaan suosittelen sen lukemista. Kovimmin kirpaisi kuitenkin se tieto, että erään brittitutkimuksen mukaan naiset käyttävät esimerkiksi toppeja, paitoja ja tunikoita keskimäärin kuusi kertaa. Siis kuusi, wtf? Kirjoittajan käyttämä termi perjantaipusero osuu kohteeseensa. Sitähän ne edulliset vaatteet ovat, kun haetaan joku kiva uusi yläosa viikonlopun piristykseksi.
Kelluin omassa ylemmyydentunteessani kovin lyhyen aikaa, kun pohdin oman vaatekaappini sisältöä. Kuvittelin, että suurimmalle osalle vaatteitani käyttökertoja kertyy huomattavasti enemmän kuin suuntaa-antava arvioni antoi ymmärtää. Todella vähän oli niitä vaatteita, joista pystyin varmuudella sanomaan, että olin käyttänyt niitä yli sata kertaa. Monia yli kymmeniä, mutta monia alle kymmenen, jopa nolla kertaa: on alesta ostettuja vaatteita, joissa on yhä hintalaput, kalliita juhlamekkoja, joiden jokaisen käyttökerran vuosien varrelta jopa muistan sekä niitä jutun kirjoittajan parjaamia huonolaatuisia halpisvaatteita, jotka ostetaan hyvässä uskossa, mutta jotka menevät nopeasti niin räjähtäneeseen kuntoon, ettei niitä kehtaa enää käyttää.
Jos ahdistustaan haluaa lisätä entisestään, voi laskea, kuinka paljon kohtuuedullisenkin vaatteen vähäinen käyttö maksaa: jaa vaatteen hinta käyttökerroilla. Muotiekspertit neuvovat ostamaan klassisia, hyvälaatuisia vaatteita. Olen pitänyt sitä ennen vain pätevänä tyylivinkkinä, mutta nyt tajuan, että kyseessä on myös eettinen ohjenuora. Älä siis osta perjantaipuseroa, tai jos ostat, niin mieti, miten se saa mahdollisimman pitkän käyttöiän.