Äsken se iski taas, hirveä uutisahdistus. Välillä mietin, että pitäisikö ryhtyä uutispaastolle, kun tuntee itsensä niin tyhmäksi ja avuttomaksi kaiken pahan ja sekavan edessä. Kun on kuitenkin toimittaja taustaltaan ja opiskellut tiedotusoppia, niin median boikotoiminen tuntuu lähinnä maanpetokselta. Enkä ole edes pahin tuntemani uutisnarkkari, en sinne päinkään.
Ainakin kaksi hyvin erityyppistä self-help –opusta kannattaa uutispaastoa. Timothy Ferriss on sitä mieltä kreisissä kirjassaan 4 tunnin työviikko, että uutisten seuraaminen on turhaa ajanhukkaa ja senkin ajan voisi käyttää kivasti laiskotteluun tai mihin nyt haluaakaan. Uutistankkauksen sijaan Ferriss kehottaa kysymään noin puolen päivän aikaan joltakulta, että onko maailmassa tapahtunut jotain, mistä pitäisi tietää. Käsittääkseni hän itse on taaplannut tällä menetelmällä jo vuosia.
Vanha kunnon vetovoiman lain perusteos Salaisuus taas edustaa sitä koulukuntaa, että huonoja uutisia ei pitäisi lukea olleenkaan, koska niistä tulee huono mieli ja huono mieli laskee yleistä fiilistä ja kun on huono yleinen fiilis niin sitten maailma alkaa potkia päähän.
Miksi olemme niin riippuvaisia ympärivuorokautisesta tietovirrasta, joka pääosin koskettaa asioita, joihin emme voi vaikuttaa? Riittäisikö vähempi? Riittäisikö pureskellumpi info? Uskon, että tuossa rituaalinomaisessa narkkaamisessa on paljon muustakin kysymys kuin että ”on hyvä tietää, mitä maailmassa tapahtuu.”
Ehkä luen vielä huomisen Hesarin ja harkitsen.