Auttavat Elinat keskustelevat muutoksesta ja muustakin, osa 9

Elina T: Palataanpa jälleen siihen ydinkysymykseen eli siihen, että miten pysyviä muutoksia saadaan aikaan.

Elina D. Eri ihmisille toimivat eri jutut. Itse käytän eniten mielikuvaharjoituksia, käyn läpi tavoitteitani niin kuin ne olisivat jo totta. Kun elää mielessään lopputulosta, voi myös makustella sitä, että miltä elämä tuntuisi sen jälkeen ja haluaako sitä edes riittävän paljon. Monesti ihmiset epäonnistuvat sen takia, että tavoite tuntuu niin valtavalta ja muutosyrityksen heittää koppaan ennen kuin koskaan kunnolla yrittää, mutta siitä pääsee eroon pilkkomalla sen osatavoitteisiin, jotta voi vaikka päivittäin tehdä jotain päämääränsä eteen.

Elina T: Aiemmin sivusimme myös tahdonvoimaa, ja tarkentaisin sitä vielä sillä, että kysymyshän on arvoista. Jos omat arvot ovat muutoksen tarpeen taustalla, se auttaa huimasti. Mutta tuntuu siltä, että moni ei tunne omia arvojaan, vaikka kaikilla meillä on arvot.

Elina D: Arvot ovat voimakas ohjaava tekijä ja on tärkeä tsekata, että elääkö arvojensa mukaan, muuten uupuu jos aina elää ns. itseään vastaan. Vaikka jokin arvo, vaikkapa rakkaus, tuntuu abstraktilta, voi miettiä, miten se näkyy jokapäiväisessä elämässä, koska sen on hyvä jollain tavalla konkretisoitua. Ei ihme, jos voi huonosti, jos tärkein ohjaava arvo on rakkaus ja silti esimerkiksi keskittää kaiken energiansa työn tekemiseen ja suorittamiseen eikä joka päivä panosta edes pienesti läheisiin ihmissuhteisiinsa.

Elina T: Entä pienten ihmisten suuret teot, ne hurjat jutut, joita kuulee ihmisistä, jotka ovat huikeasti ylittäneet itsensä. Mitä luulet, mistä se kyky tulee ja miten sitä voisi itse hyödyntää?

Elina D: Se mikä on yhdelle ihmiselle maailmassa ollut mahdollista, on myös sinulle. Olen viime vuosina tutustunut moniin nuoriin ihmisiin, jotka ovat menestyneet taloudellisesti. Se, mikä heidät erottaa monista on se monesti lähes suuruudenhullu asenne, itsensä arvostus ja kilpailuvietti, ajatus siitä, että kaikki on mahdollista. Omilla uskomuksilla itsensä ja maailmasta voi helposti tyrmätä oman menetyksensä. Jos ei itse usko jotain ansaitsevansa ja kykenevänsä saavuttamaan on lähtäköhdat pysyvälle muutokselle heikot. Kaikki lähtee itsestä!

Elina T: Meillähän on uskomuksia kaikesta, ja niitä harvoin tiedostaakaan. Miten omia uskomuksia muutetaan?

Elina D: Itse olen käyttänyt menestyksekkäästi yksinkertaista lauseentäydennystehtävää. Listataan johonkin aiheeseen liittyviä sanoja, jotka sitten täydennetään vapaasti assosioimalla. Esimerkiki jos ihminen kokee yleisesti elämänsä vaikkapa tylsäksi, voisi täydentää lauseita, jotka alkavat sanoilla: “Arki on…”, “Maanantai on…”, “Elämä on…” ja niin edes päin. Sen jälkeen lauseista muokataan omaa tavoitetta paremmin tukevia. Esimerkiksi jos ihminen on kirjoittanut, että “Maanantait ovat hirveitä”, hän voi kirjoittaa, että “Maanantait ovat mahdollisuuksia täynnä”. Se, että omat uskomukset tekee näkyviksi ja niitä tietoisesti muuttaa, auttaa paljon. 

Hyvinvointi Hyvä olo

Auttavat Elinat keskustelevat muutoksesta ja muustakin, osa 8

Elina T: Mitäs sitten, kun joku läheinen vaatii sinua muuttumaan tavalla tai toisella? Useinhan se on verhoiltu siihen muotoon, että tämä ja tuo olisi omaksi parhaaksesi. Jätä se mies, hanki tuo ammatti, lopeta se ja se.

Elina D: Toki läheisen huoli voi motivoida, jos itsekin todella haluaa muuttua. Jos taas ei, läheisen jutut voi jättää omaan arvoonsa, vaikka sen takia toki ottaa myös riskin, että tulee tavalla tai toisella torjutuksi. Rajanveto on monesti vaikeaa, jos vaikka miettii vanhempaa ja lasta – milloin vanhempi aidosti kannustaa lasta tämän itsensä valitsemaan suuntaan ja milloin tiedostamattaan työntää tekemään jotain sellaista, mikä ei ole lapsen aito oma tahto. Jos haluaa hyvää lapselleen, on tärkeä taito opettaa itsensä kuuntelemista.

Tai parisuhteessa toisessa jokin voi ärsyttää ja vaatii toista tekemään jotain, vaikka parempi olisi pohtia, mitä nappeja toisen ärsyttävä piirre itsessä painaa. Eli mikä on se todellinen syy, että haluan toisen muuttuvan? Olen tässä aika tiukka: mielestäni toinen pitää joko hyväksyä sellaisena kuin hän on tai sitten pitää lähteä.Toista ei voi muuttaa ellei muutoshalu lähde hänestä itsestä ja aika ole oikea. Voi olla rankkaakin katsoa vieresta toisen oppimisprosessia, mutta uskon, että se, mitä ei itse todella sisäistä, tulee elämässä eteen yhä uudestaan ja jokaisen oppiminen ja muutos ihmisenä menee omalla kaavallaan, kun aika on oikea.

Elina T: Toki on jotain asioita, joihin on melkein velvollisuus puuttua, silloin kun joku tekee aidosti pahaa itselleen tai toiselleen. Siinäkin toki rajanveto on vaikeaa, mutta yksi ohjenuora voisi olla vaikka Suomen laki. Ihmiset kun tuntuvat monesti katselevan läpi sormien esimerkiksi lähisuhdeväkivaltaa tai laittomien päihteiden käyttöä, niitä vähätellään itselle ja muille.

Elina D: Minulla oli kerran silmät avartava keskustelu erään alkoholistin perheenjäsenen kanssa. Vasta silloin tajusin, kuinka kaikki alkoholistin läheiset ikään kuin antoivat omalla toiminnallaan mahdollisuuden alkoholistille jatkaa toimintaansa. Mutta niin riipaisevaa kuin se onkin, monesti koemme tutun helvetin meille paremmaksi paikaksi kuin vieraan taivaan.Elina T: Mitäs sitten, kun joku läheinen vaatii sinua muuttumaan tavalla tai toisella? Useinhan se on verhoiltu siihen muotoon, että tämä ja tuo olisi omaksi parhaaksesi. Jätä se mies, hanki tuo ammatti, lopeta se ja se.

Elina D: Toki läheisen huoli voi motivoida, jos itsekin todella haluaa muuttua. Jos taas ei, läheisen jutut voi jättää omaan arvoonsa, vaikka sen takia toki ottaa myös riskin, että tulee tavalla tai toisella torjutuksi. Rajanveto on monesti vaikeaa, jos vaikka miettii vanhempaa ja lasta – milloin vanhempi aidosti kannustaa lasta tämän itsensä valitsemaan suuntaan ja milloin tiedostamattaan työntää tekemään jotain sellaista, mikä ei ole lapsen aito oma tahto. Jos haluaa hyvää lapselleen, on tärkeä taito opettaa itsensä kuuntelemista.

Tai parisuhteessa toisessa jokin voi ärsyttää ja vaatii toista tekemään jotain, vaikka parempi olisi pohtia, mitä nappeja toisen ärsyttävä piirre itsessä painaa. Eli mikä on se todellinen syy, että haluan toisen muuttuvan? Olen tässä aika tiukka: mielestäni toinen pitää joko hyväksyä sellaisena kuin hän on tai sitten pitää lähteä.Toista ei voi muuttaa ellei muutoshalu lähde hänestä itsestä ja aika ole oikea. Voi olla rankkaakin katsoa vieresta toisen oppimisprosessia, mutta uskon, että se, mitä ei itse todella sisäistä, tulee elämässä eteen yhä uudestaan ja jokaisen oppiminen ja muutos ihmisenä menee omalla kaavallaan, kun aika on oikea.

Elina T: Toki on jotain asioita, joihin on melkein velvollisuus puuttua, silloin kun joku tekee aidosti pahaa itselleen tai toiselleen. Siinäkin toki rajanveto on vaikeaa, mutta yksi ohjenuora voisi olla vaikka Suomen laki. Ihmiset kun tuntuvat monesti katselevan läpi sormien esimerkiksi lähisuhdeväkivaltaa tai laittomien päihteiden käyttöä, niitä vähätellään itselle ja muille.

Elina D: Minulla oli kerran silmät avartava keskustelu erään alkoholistin perheenjäsenen kanssa. Vasta silloin tajusin, kuinka kaikki alkoholistin läheiset ikään kuin antoivat omalla toiminnallaan mahdollisuuden alkoholistille jatkaa toimintaansa. Mutta niin riipaisevaa kuin se onkin, monesti koemme tutun helvetin meille paremmaksi paikaksi kuin vieraan taivaan.

Hyvinvointi Hyvä olo