Rakkautta kaaoksen aikaan

Meillä on ollut kotona täysi kaaos kiitos muutaman päivän kestäneen, koko perheen kellistäneen vatsataudin ja operaatio kerrossängyn kokoamisen takia. Välillä meininki on mitä syvimmältä, mutta välillä olen näin kliseisesti ilmaistuna “pysähtynyt pienten hetkien äärelle” ja ollut onnellinen, täynnä rakkautta ja kiitollisuutta, vaikka teoriassa monikaan asia ei ole hyvin.
Se johtuu siitä, että hämmästyttävää kyllä, olen pikkuhiljaa, hyvin kivualiaasti tajunnut sen, ettei elämässäni koskaan, ikinä, milloinkaan, tule mikään valmiiksi. Ehkäpä elämän onkin ympyränmuotoinen, jolloin ei ole mitään status quoa, johon voisi edes päästä, se on vain illuusio – ja mitä tiukemmin siitä luulosta pitää kiinni, sen nopeammin elämä vetää maton alta.
“Kerrossänky” ei koskaan valmistu. “Vatsatauti” ei koskaan lopu. Elämä on yhtä kaaosta, kaaoksen sisältö vain muuttuu, koska kaaos on päässäni. Siinä harhassa oleminen, että “huomenna” on paremmin, tai ehkä jopa “valmista”, auttaa säätämään ja sietämään. Tähän uskoon on niin hyvä luottaa, että siitä käsin voi itseään pehmeästi herätellä ja testailla uusia ajatuksia. Ehkä elämä onkin tällaista eikä sellaista. Ehkä olenkin jo perillä. Ehkä tämä on tässä.