Syyslevyjen top 10
Olen miettinyt, että mistä oikein johtuu se, että rakastan syksyä niin hirveän paljon? Näin tekee myös ystäväni Satu, jonka kanssa fiilistelemme yhdessä myrskyjä, sateisia ilmoja ja muita syksyn merkkejä. Olemme kumpikin syntyneet keväällä, mutta tunnemme voimakasta vetoa syksyyn. Satun teoria on, että olemme kumpikin oikeasti keskosia, joiden olisi ollut tarkoitus syntyä syksyllä 😀
Oli niin tai näin, niin kesä on minulle aina pohjimmiltaan raskasta aikaa. Pidän kesästä ja nautin kesätouhuista, mutta kyllästyn niihin myös helposti. Saatan olla kesällä ihan rasittunut ja ylikuormittunut, kun koko ajan pitäisi olla tekemässä jotain, tai muuten kesä menee ohi. Syksyllä tuntuu aina kuin saisi pitkästä aikaa vedettyä keuhkot täyteen ilmaa. Maailma asettuu paikoilleen, tulee arki, sateiset päivät, pimeät illat, myrskyt, ja puiden loisto. Ei liene mikään yllätys että rakastan myös syyspukeutumista: maihareita, parkatakkeja, kaulahuiveja, syysmekkoja ja paksuja sukkahousuja.
Olen listannut tänne blogiin jo kevätlevyt ja kesälevyt, mutta mikään lista ei ole syntynyt niin helposti kuin tämä syyslevylista. Lista perustuu tuttuun tapaan omaan subjektiiviseen kokemukseeni, ja siihen, mikä tekee jostain levystä syyslevyn, vaikuttaa moni asia. Olen vaikka saattanut kuunnella levyä jonain tiettynä syksynä, tai sitten levyssä vain on minusta syksyinen fiilis, sillä tavalla kuin minä sen ymmärrän. En tuttuun tapaan jaarittele pitkään levyistä, vaan yritän pitää höpinäni lyhyenä.
Jos joku innostuu listaamaan omat syyslevynsä, niin sen voi tehdä vaikka kommentteihin! Kuulisin mielelläni mitä ajatuksia muilla on syysmusiikista.
10. Belle & Sebastian – Dear Catastrophe Waitress
Belle & Sebastianin herkkä melankolia tuo mieleen alkusyksyn. Mikä tahansa levy heiltä olisi sopinut tähän listaan, mutta valitsin kuitenkin Dear Catastrophe Waitressin, sillä olen kuunnellut juuri tätä levyä eniten syksyisin. Kun tämän laittaa kuulokkeisiin soimaan, tuntee olevansa joku reipas mutta traaginen koululaishahmo Wes Andersonin elokuvassa, tai vaihtoehtoisesti Gilmoren tyttöjen Rory, kummatkin erittäin syksyisiä vaihtoehtoja.
Tällä levyllä on myös yksi maailman parhaista biiseistä, eli Piazza, New York Catcher.
9. Bob Dylan: Nashville Skyline
Alkusyksyyn sopii myös Bob Dylanin Nashville Skyline. Se alkaa Bob Dylanin ja Johnny Cashin duetolla nimeltä Girl from the North Country, ja sen syksyisemmäksi ei biisi voi kyllä enää mennä.
Löysin Nasvhille Skylinen asuessani Irlannissa, Shannonin pikkukylässä Limerickin lähistöllä. Oli kaunis, lämmin syksy, ja minulla oli aikaa kävellä ympäriinsä levyjä kuunnellen. Luin samaan aikaan Bob Dylanin elämäkertaa, josta kävi ilmi, että hän oli Nashville Skylinen aikoihin juuri saanut perheen, ja nautti roolistaan isänä. Mielestäni sen kuulee leyvltä.
Hauska juttu muuten, että kun hehkutin Nashville Skylinea puhelimessa isälleni sieltä Irlannista käsin, niin hän järkyttyi ja sanoi, että ei tiedä mitään yököttävämpää levyä. Hänen mielestään Bob Dylanin laulutyyli levyllä oli ihan kauhea. Onhan se vähän jollottava minunkin mielestäni, mutta toisaalta en voisi kuvitella levylle mitään muutakaan tyyliä.
Levyllä on useita upeita hetkiä, tietysti Girl from the North Country ja Lay Lady Lay, mutta myös I threw it all away, One more night sekä Tonight I’ll be staying here with you ovat aivan ihania.
8. The Cure: Disintegration
Rakastin syksyä jo teini-ikäisenä, kun olin goottihenkinen kulkija. Kävin silloin aina kirjastossa lainaamassa kirjoja ja levyjä, ja yhtenä syksynä mukaan tarttui The Curen Disintegration. Sen voimakas vyörytys sopii hyvin syksyyn, ja tuo edelleen mieleen ne harmaat päivät, kun tallustelin maihareissani pitkin rantaa ja kuuntelin tätä levyä kannettavalla cd-soittimellani.
7. Dave Lindholm: Huoneet 6 & 14
Myös tämän levyn löysin nuorena goottina, ja ihastuin heti, vaikka eihän tämä mitään goottimusaa tietenkään ole. Tällä levyllä on Daven ykköshitti Sitähän se kaikki on, mutta se on minusta jo niin kulunut, että yleensä skippaan sen. Sen jälkeen tuleva Ystävät kuiskaa on jo aivan toisenlainen: pienimuotoinen, nätti, ja herkästi tulkittu.
On muuten jännää, että minun mielestäni syksyyn sopii erittäin hyvin vyörytys ja kunnon surina, mutta toisaalta myös akustinen musiikki on mielestäni erittäin syksyistä. Huoneet 6 & 14 edustaa tätä syksyn akustista puolta.
6. Michael Monroe: Peace of Mind
Nyt mennään jo hyvin kauas memory lanella, mutta niinhän tässä blogissa usein mennään :D Tuntuu välillä että pidän jotain kummallista elämäkertablogia, johon kirjoitan erilaisia mieleen putkahtavia muistoja. Se on itse asiassa ihan onnistunut lähtökohta minun kirjoittamalleni blogille, sillä muistini on hyvä, ja tykkään pukea muistojani sanoiksi. Eri asia sitten, kuka niitä jaksaa lueskella :D
No kuitenkin. Löysin Michael Monroen Peace of Mindin 12-vuotiaana, mustatukkaisena untuvikkona vuonna 1997. Oli syksy, minulla oli uudet oranssit maiharit, vihreä parkatakki ja rintanappeja, ja olin jotenkin vastikään löytänyt itseni. Michael Monroe ei tuolloin ollut sellainen viihdyttäjä ja julkkis kuin nykyään, vaikka hän olikin ihan tunnettu. Hän asui silloin vielä maalla vaimonsa Jude Wilderin kanssa, ja hänen levynsä eivät menestyneet läheskään samalla tavalla kuin nykyään. Peace of Mind on tehty pienellä kaveriporukalla, ja Jude-vaimokin on mukana taustalaulajana. Michael soittaa levyllä useita instrumentteja itse. Levyllä on paljon covereita, mutta myös monta aivan killeriä Michaelin omaa biisiä, kuten vaikka Where’s the Fire, John?, Loneliness loves me more, Always Right tai Make it go away. Levyn lyriikat ovat välillä jopa poliittisesti kantaaottavia, ja vaikka mukana on Michaelille ominaista reipasta rock’n rollia, niin ahdistukselle ja huonoillekin fiiliksille on paljon tilaa.
Olen nähnyt Michaelin keikalla muutaman kerran, ja toivonut että hän esittäisi tämän levyn biisejä, mutta niitä ei ole koskaan tullut. Ehkä ne eivät istu Monroen perinteiseen linjaan, joka on pirteä, energinen ja viihdyttävä. Peace of Mind on kuitenkin välillä jopa erittäin synkkä. Ja erittäin syksyinen levy kaikin puolin.
5. Type O Negative – October Rust
Syysvyörytyksen numero ykkönen on tietysti Type O Negativen October Rust. En todellakaan ole mikään metallin tuntija, mutta tämä levy on seurannut syksyjäni nuoresta goottimimmistä näihin päiviin. Levyllä on jotenkin aivan ainutlaatuisen upea, jopa lämmin fiilis, ja se sopii hyvin syksyisiin koti-iltoihin, kun ulkona myrskyää ja on vähän dramaattinen olo.
4. Mark Lanegan & Isobel Campbell – Ballad of the Broken Seas
Akustisen syysmeiningin ykkönen. Tämä luureihin ja kävelylle syksyiseen maisemaan, toimii. Itse asiassa tämä toimii myös pitkillä syksyisillä automatkoilla: yhden sellaisen aikana vuonna 2007 tämä laitettiin soimaan, ja olin heti aivan myyty.
3. First Aid Kit: The Lion’s Roar
First Aid Kit on kokonaisuudessaan syksybändi, mystistä akustista meininkiä ja ihania lauluharmonioita. The Lion’s Roarin kuulin eräänä syksynä, kun kävelin paljon yksin ympäri kaupunkia, otin valokuvia ja yritin selvitä. Ja selvisin, ja kaikki mitä silloin toivoin on myöhemmin toteutunut.
2. Tom Waits: Frank’s Wild Years
Myös Tom Waitsin kaikki levyt voisi yhdistää syksyyn, mutta Frank’s Wild Years valikoitui tähän nyt siksi, että se liittyy mielessäni vahvasti yhteen syksyyn Dublinissa, kun ajelin paljon bussilla ja kuuntelin tätä levyä kannettavalla cd-soittimella.
1. Kaseva: Silloin kun & Kun maailma elää
Kaseva on kaikkien syksybändien isä ja äiti. Oli mahdotonta valita vain yhtä levyä, kun liitän nämä molemmat levyt niin vahvasti pimeneviin iltoihin ja harmaisiin päiviin. Suomessa on tehty ihan valtavan hienoa musiikkia, ja täällä myös ymmärretään syksyisen melankolian päälle. Kun laitan minkä tahansa Kasevan biisin soimaan, niin ilma viilenee, puiden lehdet alkavat putoamaan, ja öistä tulee pimeitä. Ja se on ihan mahtavaa, sillä syksy on paras aika vuodesta!