Eilen se päivä sitten koitti. Vierailtuani pelonsekaisin tuntein kangaskaupassa, suuntasin auton nokan kohti mummolaa. Olin sopinut mummin kanssa, että tulisin hänelle oppitytöksi onpeluoppiin, koska halusin oppia ompelemaan lapsille yksinkertaisia vaatteita. Luulen, että mummi ilahtui siitä, että osoitin kiinnostusta ompeluun – kyseinen harrastus kun ei ole ollut perheessämme aina niin arvostettu, kuten kirjoitin aiemmin. 

Perillä mummi oli jo kaivanut esille viimeisimmän Suuri Käsityö-lehden ja piirteli kynä sauhuten kaavoja poikien shortseille. Tapansa mukaan hän oli myös leiponut vierailuani varten karjalanpiirakoita, täytekakun ja tiikerikakun. Meillä on perheessä vitsi, että mummin ruoilla ruokkisi vaikka komppaniallisen venäläisiä sotilaita…

Valehtelisin, jos väittäisin että suoritin ompelu-urakan itse. Lähinnä seurasin mummin touhuja silmä tarkkana kahvikuppi kädessä ja tein mitä hän käski. Mummin saumuriin en saanut koskea, mutta jousto-ommelta sain tehdä. Ei se legginsien ompelu nyt niin monimutkaista ollutkaan. 

Tadaa! Parin tunnin päästä kaksi paria legginsejä oli valmiita! Kotona tytölle sovittaessa huomasin, että kasvunvaraa tuli tehtyä aika reilusti, mutta parempi liian isot kuin liian pienet. Olen silti tyytyväinen, koska uskon, että selviäisin nyt legginsien ompelusta ihan itsekin. Oikeastaan odotan jo innolla, että pääsen kotiin metsästämään jostain käytetyn ompelukoneen, niin voin sitten tilailla niitä kaikkia ihania kankaita! Ainolaa, Paapiita, Noshia..! Jokatapauksessa tärkeitä päivässä oli tietysti mummin kanssa hengailu ja se, miten vanhempi sukupolvi voi edelleen siirtää tärkeitä taitoja meille nuoremmille. Olen iloinen, että minun oli mahdollisuus luoda tämä yhteinen muisto mummistani.