03092016

Turtle-neck2.png

Turtle-neck6.png

 

Turtle-neck7.png

Turtle-neck1.png

 

Turtle-neck3.png

Turtle neck knit Gant, t-shirt Marc O’Polo, pants Weekend Max Mara, babouche sandals Terhi Pölkki

 

Nyt kun flunssa alkaa vähän jo helpottamaan ja kaapista saa kaivaa kesän jälkeen kaikki lämpimät lempparit, ei syksyn tulo tunnukaan enää niin pahalta, vaikka vielä toki vähän kirpaiseekin.

Tämä pooloneule on ollut garderobini luottoneuleita jo muutaman vuoden ja siihen on aina yhtä ihana pukeutua. Hyvä laatu ja klassinen malli on tae siitä, että pooloneule ei vanhene edes silloin, kun poolokaulukset ovat poissa ”muodista”.

Viime aikoina olen viihtynyt myös vähän liian hyvin näissä Weekend Max Maran mustissa suorissa housuissa. Nämäkin ovat jo muutaman sesongin takaiset, mutta tänä keväänä lyhennytin nämä ompelijalla nilkkamittaiseksi ja tadaa, housuista tuli kertaheitolla yhdet lemppareistani. Malli oli jo aikaisemmin passeli, mutta täysimittaisena lahje ei vain tuntunut istuvan minulle ja niinpä housut jäivät aina henkarille jonkun toisen vaihtoehdon edessä. Ompelijalla näistä tuli kuitenkin kuin uudet! Ompelijalla vierailu oli muutenkin hyvä muistutus siitä, että hyvin istuviin vaatteisiin kannattaa oikeasti satsata. Olipa kyse uudesta tai vanhasta vaatteesta kannattaa se käyttää ompelijalla, jos istuvuudessa on ongelmia. Tärkeintähän on viihtyä vaatteissaan, eikö?

Aurinkoista lauantaita!

M.

 

Ps. Vaikka näytän kuvissa vähän tuimalta, niin näitä kuvia ottaessa oli oikeasti ihan hauskaa! Täytynee harjoitella poseeramista vielä vähän lisää 😀

 

// #wiwt

Kommentit (1)
  1. Ihastuttavia kuvia!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *