HÄIDEN PAPERITUOTTEIDEN GRAAFINEN SUUNNITTELU

Arvostan paljon kädentaitoja ja ihmisiä, jotka jaksavat askarrella. Pidän itsekin jonkin verran käsillä tekemisestä, mutta mitä tulee häihin… Sen sijaan, että olisimme kuitenkaan itse ryhtyneet askartelemaan ja pipertelemään kymmeniä häidemme paperituotteita, päätimme satsata ammattilaiseen. Ihastuin oitis Makea Designin tuotteisiin sivuilla vierailtuani ja yhteydenottoa on seurannut jo meidän ensimmäinen ihka oikea tuote. Se paljon puhuttu Save the Date -kortti!  

makea_design_0.jpg

PIC MAKEA DESIGN

Yhteistyö on sujunut todella mutkattomasti ja super nopeasti! Enkä voisi olla tyytyväisempi, että päätimme ”ulkoistaa” häidemme paperituotteiden suunnittelun ammattilaiselle ja erityisesti juuri Janinalle. On ihanaa, että koko graafinen ilme säilyy samana alusta loppuun kaikkien hääkrumeluurien kohdalla aina Save the Date -korteista häämenuun. Yhtenäisen ja tyylikkään yleisilmeen saavuttaminen olikin yksi tärkeimpiä syitä siihen, miksi päätimme teettää kaikki paperituotteet ammattilaisella ja yhdellä ihmisellä. En malta odottaa, että pääsemme suunnittelussa eteenpäin ja saamme aikanaan kaikki materiaalit juuri meidän näköisinä!

Jaan STD -kortin myös täällä, kunhan vieraat ovat ensin saaneet sen itselleen! Eli rakkaat ystävät ruudun toisella puolen, kohta kolahtaa postiluukku! ♥

M.

So happy about the cooperation with Makea Design and Janina! Our wedding’s paper products are gonna be aaaaaaaawesome! Gonna definitely share some of them with you later on, but so far you have to settle for this inspiration pic.

Kommentit (1)
  1. Varmasti erittäin hyvä ratkaisu tuo ulkoistus! Minä juuri kirjoittelin omalle palstalleni parit jutut meidän häistä… vieraskirjasta- ja lahjasta 🙂 Tyylikkäitä nuo Makean tuotteet!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *