KESKIVIIKON KAUNEIMMAT

 

glen-check.png

glen-check2.png

 

Ajatukset ovat tällä viikolla pyörineet vähän toisaalla kuin blogissa. Elämässä yleensä ja siinä millaisia ihmisiä elämä(ni) pitääkään sisällään. Elämäni parhaimpia päätöksiä on ollut aikaisemminkin rajata negatiiviset ja energiasyöpöt ihmiset pois elämästäni, enkä pelkää tehdä sitä edelleenkään. Erityisesti tuon pienen ihmisen myötä on entistä suurempi tarve suojella omaa perhettä ja karsia kaikki turha negatiivisuus ympäriltä pois. Vaikka uskon hyvään karmaan ja siihen, ettei kauna kanna, ajattelen myös, että ihmiset jotka eivät sinua kunnioita, eivät sitä ansaitse sinultakaan. Kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta loukata toista. No se siitä, mutta siinä kuitenkin syy hiljaiseloon. Elämänrintamalla hiukan puhaltaa.

Jotain kaunistakin tähän viikkoon on mahtunut (tuon pikkumiehen lisäksi siis). Löysin nimittäin kirpparilta täydellisen glen check ruutukuosisen bleiserin! Tässä on melko raju hartialinja ja överit olkatoppaukset, täytyy katsoa mitä niille keksisi, mutta eiköhän tämä käyttöön tule. Kirpparilöydöissä on sitä jotakin, jota ei välttämättä ketjuliikkeiden sovituskopeista löydä. Ja etsimällä sitä vasta harvemmin mitään löytääkään, niinkuin ei elämässäkään yleensä.

Kaunista keskiviikkoa!

M.

 

// New in: A perfect glen check 2nd hand blazer!

Kommentit (1)
  1. cheap jordans
    9.5.2018, 10:24

    http://www.topsneakerwholesale.com/
    http://www.adidasultraboost.uk/
    http://www.adidasyeezy.us.org/
    http://www.cheapsnapbackhats.us.com/
    http://www.cheapyeezys.fr/
    http://www.yeezysboost350.fr/
    http://www.adidasyeezy.uk/
    http://www.soronshop.com/
    http://www.cheapairmax2018.co.uk/
    http://www.dearlover.us/
    http://www.kickstmall.com/
    http://www.adidasultraboost.fr/
    http://www.adidasyeezy.fr/
    http://www.adidasyeezy350boost.uk/
    http://www.adidasyeezy350boost.us.org/
    http://www.cheapyeezy350boost.us/
    http://www.yeezy350boost.uk.com/
    http://www.yeezyboost350.fr/
    http://www.yeezyboost350.com.de/
    http://www.yeezyboost350forsale.co.uk/

    http://www.yeezyboost350forsale.us.org/
    http://www.yeezyboost.me.uk/
    http://www.yeezyshoes.it/
    http://www.yeezyshoes.me.uk/
    http://www.airjordansforsale.us.com/
    http://www.cheapjordan12.us.com/
    http://www.cheapjordans.org/
    http://www.cheapjordansforsale.co.uk/
    http://www.cheapjordanshoes.org/
    http://www.cheapjordansmen.us.com/
    http://www.cheapjordansonline.us.org/
    http://www.cheapjordansshoes.us.org/
    http://www.cheappumashoes.us.com/
    http://www.cheaprealyeezys.us.com/
    http://www.cheapunderarmourshoes.com/
    http://www.cheapyeezyboost350v2.us.com/
    http://www.cheapyeezyv2.com/
    http://www.jordansforcheap.us.org/
    http://www.jordanshoescheap.us.org/
    http://www.cheapairjordans.us.org/

    http://www.cheapadidasshoes.us.com/
    http://www.cheapcurryshoes.us.com/
    http://www.cheapfakeyeezys.com/
    http://www.cheapjordan11.us.com/
    http://www.cheapjordansforsale.us.org/
    http://www.cheapjordanshoes.us.org/
    http://www.cheapkobes.us.com/
    http://www.cheaplebronshoes.us.com/
    http://www.cheapnikeshoes.us.org/
    http://www.cheapnmd.com/
    http://www.cheaprealjordans.us.org/
    http://www.cheapyeezys.us.org/
    http://www.cheapyeezyshoes.us.com/
    http://www.jordanscheap.us.org/
    http://www.lebron12cheap.com/
    http://www.cheapadidasnmd.us.org/
    http://www.cheapairforceones.us.com/
    http://www.cheapairmax90.us.org/
    http://www.cheapjordanshoesformen.us.com/
    http://www.cheapjordansonline.co.uk/

    http://www.cheapkdshoes.us.com/
    http://www.cheapkobeshoes.us.com/
    http://www.cheaplebron13.us.com/
    http://www.cheaplebrons.us.com/
    http://www.cheapnikeairmaxshoes.us.com/
    http://www.cheapnikeroshe.us.com/
    http://www.cheapretrojordans.us.org/
    http://www.cheapultraboost.us.com/
    http://www.cheapunderarmour.us.com/
    http://www.cheapyeezyboost350.com/
    http://www.cheapyeezys350.com/
    http://www.cheapyeezysforsale.us.com/
    http://www.discountjordans.us.com/
    http://www.jordansforcheap.co.uk/
    http://www.nikerosheruncheap.com/
    http://www.offwhitecheap.com/
    http://www.wholesalenikeshoes.us.com/

    http://www.cheapchristianlouboutin.co.uk/
    http://www.cheapchristianlouboutin.us.com/
    http://www.christianlouboutinshoessale.co.uk/
    http://www.christianlouboutinshoessale.us.org/

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *