KESKIVIIKON KAUNEIMMAT + PAKKAUSVINKKEJÄ

Design Letters calendar.png

Mia Höytö Cosmetics.png

Lindex.png

Magazine Trendi, serum Mia Höytö Cosmetics, calendar Design Letters, bra Lindex

 

Työni sisältää jonkin verran matkustelua, niinpä mieleeni tuli jakaa teille muutama hyväksi havaitsemani pakkausvinkki! Tässä muutamia juttuja, joita pakkaan aina itse mukaan, matkustinpa minne tahansa.

Tärkeimmät kosmetiikkatuotteet

Matkakokoiset purnukatkin kannattaa, jos vain saa lempikosmetiikan mukaan! Mikään ei nimittäin harmita niin paljon, kuin lempikosmetiikan kotiin jääminen ja lähikaupan antimiin turvautuminen. Seerumi virkistää matkasta väsyneet kasvot ja lempituoksu luo tunnelmaa myös kaukaa kotoa. Clarinsin Fix Make-Up kasvosuihe on myös hyväksi havaittu. Se raikastaa kasvot hetkessä ja kiinnittää meikin!

Lempparialusvaatteet ja kotisukat

Lempialusvaatteet ja kotiasu lohduttavat myös reissun päällä. Mikään ei olekaan ihanempaa, kuin pujahtaa kotoisaan kotiasuun myös matkalla.

Kalenteri + muistiinpanovälineet

Kalenteri pitää ajan tasalla ja ajatukset kasassa myös matkalla. Itse pakkaan mukaani aina myös kiitollisuuskirjani. Matkustaminen avartaa ja uudet maisemat saavat ajatukset liikkeelle, niinpä niistä kannattaa myös pitää kirjaa. Reissunaikaisiin ajatuksiin myös ihana palata takaisin kotisohvalta käsin.

Lukemista

Pakkaan mukaani myös aina jotain lukemista. Lukeminen saa ajatukset muualle matkanteosta ja matka taittuukin hyvän lukemisen parissa kuin huomaamatta. Muotilehdet ja kepeät kirjat toimivat varmasti, vaikka ympärillä olisi matkakumppaneitakin. Parhaimmillaan hyvästä kirjasta saa myös keskustelun aikaan vierustoverin kanssa. Toisaalta kirjan kansien taakse on myös helppo uppoutua, jos vieruskaveri sattuu olemaan vähän turhankin tuttavallinen.

Näiden lisäksi suunnittelen myös aina huolella matkan asukokonaisuudet. Kun asut on suunniteltu huolellisesti etukäteen, ei mukaan tarvitse kantaa mitään turhaan. Etukäteen suunnitellut lookit myös pelastavat paikan päällä asukriiseiltä. Helposti muunneltavat ja toistensa kanssa yhdisteltävät asukokonaisuudet ovat oiva ratkaisu, jos kyseessä on vain muutaman päivän matkan. Pienillä muutoksilla ja esim. vain ylä- tai alaosan vaihtamisella saa ihmeitä aikaan ja myös kätevästi kevennettyä matkalaukkua.

Sellaista! Huomenna taas matkahan käy tämän tytön tie. Kivoja juttuja luvassa, stay tuned!

M.

My travel essentials. I never forget my notebook nor my favorite cosmetics.

Kommentit (2)
  1. Hmn, yritän muodostaa sanottavani jotenkin mahdollisimman hyvin niin, etten loukkaisi, koska se ei ole tarkoitukseni. Tykkään blogistasi paljon. Se on kaunis ja visuaalinen. Sinulla on kauniita kuvia ja kivoja juttuja. Videon perusteella vaikutit itsekin jotenkin tosi symppikseltä. Kaipaan kuitenkin jotain tarttumapintaa. Nyt blogi jää jotenkin etäiseksi ja on paljon pelkkää pintaa. Ymmärrän, että olet tarkka yksityisyydestäsi. Ja tottakai se on sinun oma valintasi, minkä verran haluat tuoda asioitasi julki blogissa, tai minkä verran haluat antaa itsestäsi.

    Minulle on välittynyt ehkä vähän sellainen kuva että olet hyvin varovainen blogin suhteen, et oikein tiedä paljonko uskallat paljastaa itsestäsi. Sellainen pieni epävarmuus ehkä. Tosin minun mielestä siihen ei ole mitään aihetta. Blogisi on kaunis ja tyylikäs. Anna mennä vaan! Sulla on varmasti taskussa paljon hyviä postausideoita.

    Kaipaisin ehkä enemmän nimenomaan vuorovaikutusta lukijoiden kanssa. Enemmän tarinoita omasta elämästä, hassuja sattumuksia arkipäiviltä, omia suosikkijuttuja jne. sekä kommentteihin vastaamista. Olisi myös kiva kuulla enemmän työstäsi.

    Ystävien vaatekaappien esittelyt ovat olleet suosikkejani. Toivottavasti niitä tulee taas pian. 🙂 Toivottavasti onnistuin sanomaan sanottavani niin, etten tahattomasti loukannut. Halusin vain kertoa mielipiteeni.

    1. Moi Tinttinen! Ja ihan alkuun k i i t o s  kommentistasi ja kauniista sanoistasi, arvostan todella. Et todellakaan loukannut, päinvastoin. Sait aamulla pomppaamaan pois sängystä ja vahvistit vain sitä, mitä olen itsekin ajatellut. Olen siis kanssasi täysin samaa mieltä ja olenkin tehnyt tänä vuonna blogini suhteen hiukan uudenlaisia päätöksiä. Toivottavasti se tulee välittymään aidosti myös tänne. Lämmin kiitos rakentavasta palautteestasi ja postaustoiveista, ja ihanaa kevättalvea sinulle! 

      Tammikuun #vaatekaapilla -juttu on parhaillaan työn alla! Se on siis tulossa pian 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *