GLORIA FASHION SHOW

GFS3.png

GFS2.png

GFS1.png

GFS5.png

GFS4.png

 

Voilà! Viimeinkin muutama kuva viikkojen takaisesta Gloria Fashion Show:sta.

Ehdimme ystäväni kanssa paikalle harmillisesti vasta juuri ennen näytöksen alkua, emmekä näin ollen ehtineet nautiskella juurikaan alkuillan humusta, näytteilleasettajista tai kuulemma (!) taivaallisen hyvästä Savoy:n noutopöydästä. Tapahtuma oli kuitenkin upea ja hienosti järjestetty. Ennen näytöksen alkua tarjoiltu shamppanja ja Minna Tervamäen upea balettiesitys käynnistivät näytöksen arvoisellaan tavalla. Minttu Vesalan käden jälki näkyi vahvasti näytöksessä ja tummanpuhuva syysmuoti ylisuurine takkeineen tuli upeasti esille.

Pidin illasta, mutta myönnettävä on, että odotin kuitenkin ehkä hiukan enemmän koko tapahtumalta. Olihan kyseessä 10 -vuotis näytös. Nyt tunninmittainen show jäi jotenkin vähän, no, vaisuksi, vaikka upeasti toteutettu näytös olikin. Saattaa myös olla, että muotityöläisenä näkökulmani on hiukan kriittisempi. Lämpimästi voin kuitenkin suositella tapahtuu ensikertalaisille ja kaikille niille, jotka haluavat fiilistellä sesongin muotia näytöksen muodossa. Ihanaa, että tällaista järjestetään Suomessakin! 

Ensi viikolla koittaa puolestaan The Blog Awards of Finland. Tapahtuma on ensimmäinen, johon otan osaa blogini kautta. Jännää ja ihanaa! Onko teistä kukaan tulossa paikalle? Entä olettehan jo äänestäneet omaa suosikkianne?

Kaunista keskiviikkoa, toivottavasti tavataan mahdollisimman monen kanssa awardseissa!

M.

 —

Few shots from Gloria Fashion Show 2015…

Muoti Trendit

TÄNÄ TIISTAINA MIELESSÄ

 

Tänä tiistaina viikon ajatus ja asuinspiraatiota samassa paketissa.

image.jpg

Olen tällä hetkellä aivan huumaantunut muhkeisiin neuleisiin. Mitä pehmeämpi, sen parempi. Over size mitta ja v-pääntie on nyt se juttu. Valehtelematta mielessä pyörii tällä hetkellä myös alvariinsa pieni breikki kaikkeen. Kaksiviikkoinen kesäloma on enää kaukainen muisto vain ja uusi, noh, tulisi tarpeeseen. Täytyy vain löytää aikaa. Lomalle ja arjen ihanille asioille kaiken keskelle. Sellaista.

Ihanaa tiistaita! Huomenna jaan teidän kanssa muutamia fiiliksiä taannoisesta Gloria Fashion Show:sta. Stay tuned.

M.

 

Tuesday inspiration…

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli Trendit