IT LASH

Ripsien-kestotaivutus.png

Ripsien-kestotaivutus3.png

 

Olen ollut ripsienpidennysten fani pitkään, koska arjen helppous ja hetkessä huoliteltu ilme. Raskauden ajaksi päätin kuitenkin luopua pidennyksistä, sillä en halunnut ottaa minkäänlaista riskiä, jota ripsienpidennyksistä ja käytettävistä aineista olisi voinut aiheutua sikiölle.

Näin kesän alla halusin kuitenkin piristää katsettani jollakin tapaa ja päätin kokeilla ripsien kestotaivutusta. Valitettavasti kiiruhdin toimenpiteeseen sen verran juoksujalkaa, ettei minulla ole verrokkikuvaa lähtötilanteesta, mutta täytyy sanoa, että ero on huomattava. Oheisessa kuvassa ripseni ovat käsittelyn jäljiltä ns. luonnontilassa ilman ripsiväriä tai muuta ehostusta. Katse on huomattavasti aiempaa avarampi ja ripset kaartuvat kauniisti ilman kommervenkkejä. Runsaammilla ripsillä erosta olisi varmasti tullut vielä suurempi. Taivutuksen tulisi kestää noin 6-8 viikkoa riippuen ripsien kasvutahdista. Katsotaan miten minun käy, tällä erää olen todella tyytyväinen käytettyyn 60 euroon. 

Täytyy muuten vinkata jos joku etsii hyvää kauneushoitolaa tai luottokosmetologia Joensuusta, niin MB Beauty on loistopaikka! Luotan itseni aina Minnan käsiin, kun olemme kaupungissa. Myös tämä ripsien kestotaivutus tehtiin samaisessa paikassa. Toim. huom. tämä ei ole maksettu mainos, vaan olen oikeasti ollut paikan vakioasiakas jo useamman vuoden ja voin käsi sydämellä suositella heidän palvelujaan.

xx

M.

 

// So long lash extensions! I had my very first eyelash lift yesterday and I couldn’t be happier about the result!

Kauneus Meikki Testit

BABY STUFF

Pikku-Vanilja.png

 

Lupasin itselleni alkuraskaudessa, että blogistani ei mammablogia tule ja edelleen ajattelen samoin. Ajattelin kuitenkin vinkata eräästä ihastuttavasta putiikista, mikäli mielit neutraaleja ja vaaleansäyvyisiä vauvantarvikkeita, kuten minä! Tutustuin PikkuVaniljaan jo aikoja sitten ja silloin ajattelin, että jos meille joskus siunaantuu perhettä, PikkuVanilja on place to be.

PikkuVanilja on ihastuttavan Martinan oma ”äitiyslomahanke”. Kauniita juttuja vauvoille ja taaperoille, ja mikä palvelu! Siitä täytyy antaa erityiskiitokset, sillä en ole kohdannut missään verkkokaupassa yhtä sydämellistä ja upeaa palvelua. K i i t o s  Martina! Tällaista yrittäjyyttä tukee enemmän, kuin mielellään. 

Kuulen toki mielelläni jos ruudun toisella puolen on muitakin odottavia äitejä, joita kiinnostaisi vauvajutut enemmänkin? Viime viikkoina vauvantarvikkeet ja härpäkkeet ovat olleet hankintalistalla, joten niistä ainakin olisi helppo koostaa postausta, kun kaikki on vielä tuoreessa muistissa. Jej or nej?

Kaunista keskiviikkoa!

M.

 

// Have you met boutique PikkuVanilja yet? If not, I warmly recommend if you are looking something beautiful for your baby.

Suhteet Oma elämä Lasten tyyli Raskaus ja synnytys