SYKSYN LEMPITRENDIT

Tämän syksyn trendit ovat ehkä kaikkien aikojen mieluisimpia itselleni! Tässä kurkkaus niihin juttuihin, joihin olen myös työni puolesta tänä syksynä päässyt pureutumaan.

syksyn_trendit.jpg

PICS TUMBLR, GOOGLE

Tämän syksyn trendeistä musta-valkoinen värimaailma on ehdottomasti lempparini. Musta-valkoisuus on nyt paitsi erityisen trendikästä, myös omintani. Mustan rinnalle on kivunnut tänä syksynä myös harmaa, josta puhutaankin vähän myös uutena mustana. Musta-valko-harmaan rinnalla puolestaan nähdään myös graafisuutta, grungeruutuja ja tehostevärejä (tiilen punainen on hot!).

Materiaaleista on tällä hetkellä pinnalla voimakkaasti nahka. Erityisesti nahkadetaljit houkuttaisivat itseäni. Kuvan nahkamekkokin on kyllä myös tosi makea (+OT allekirjoittaneella tämänpäiväisen kampaamokäynnin jälkeen samanvärinen tukka)! Siinä yhdistyy yhdellä kertaa kaksi tämän syksyn suurta trendiä. Mekko nääs on tänä syksynä supertrendikäs!

Ylisuuret ja vähän laatikkomalliset leikkaukset jatkavat vielä ja näkyvät erityisesti takeissa ja neuleissa. Maailmalla tuntuukin olevan vallalla trendinä ennen kaikkea mukavuus ja käytännöllisyys, joka ulottuu tätä nykyä myös sinne businessmaailmaan. Kööpenhaminassa rohkeimmat businessmiehet olivat jopa yhdistäneet pukunsa pariksi sneakerit -siis kunnon lenkkarit! Vaatteiden muuntautumiskykyä ja mukavuutta siis todella arvostetaan. Ja mikäs sen parempaa, kuin vaihtaa perinteinen jakkupuku trikoomateriaaliin ja jatkaa samalla asulla iltamenoissa?

Mitä juttuja te liputatte tänä syksynä?

M.

Love this season’s fashion! Oversized jackets and knits, leather as a material and black-and-white colour palette as a trend! Suits for me!

 

 

Muoti Trendit

HÄÄSUUNNITELMIA

Kai hääsuunnitelmat voidaan laittaa nyt virallisesti bloginkin puolella käyntiin, kun saimme viimein vahvistuksen hääpaikasta? Eli tervetuloa mukaan häähömpötykseen!

weddingplans.jpg

 

Aivan kamalaa hömpötystä tosin tuskin on luvassa. Itse en ole mitenkään erityisesti ”häähullu”. Pitkään jopa ajattelin, etten menisi koskaan naimisiin. Turhaa, oli ajatukseni. Nyt aikuisena ajatukset ovat (onneksi?) vähän muuttuneet.

Meille on onneksi alusta asti ollut selvää minkä tyyliset häät suunnilleen haluamme ja uskon, että tämä helpottaa myös itse suunnittelua jatkossa.

Modernit ja simppelit cityhäät sekä intiimi tunnelma ovat olleet alusta asti avainsanoja. Näin ovat ajatukset vieläkin. Isoja sukuhäitä ja turhia krumeluureja emme halua. Hyvää fiilistä, kunnon kemut ja vain lähimmät ystävät sekä perheenjäsenet sen sijaan haluamme.

Alusta asti oli myös selvää, että haluaisimme ammattivalokuvaajan ikuistamaan päivämme. Valokuvaus on itselleni hyvin lähellä sydäntäni, joten tämä oli asia josta erityisesti minä en halunnut tärkeänä päivänä tinkiä. Ensitöikseni varasinkin valokuvaajan –Hänet. Tutustuttuani Tuomaksen kuviin olin myyty ja tavattuani hänet sattumalta eräissä toisissa häissä, olin entistä vakuuttuneempi valinnasta. Kuulette varmasti yhteistyöstä myös blogin puolella myöhemmin enemmän.

Minulle morsiamena (ja visuaalisena) ihmisenä häiden värimaailma ja teema on tärkeää. Valkoista ja yksinkertaista on luvassa. Hääjuhlaamme vietetään keskellä kaupunkia eräässä galleriassa. Juhlatilassa tullaan näkemään joko allekirjoittaneen omia otoksia tai sitten jätämme juhlatilan tyylikkään pelkistetyksi ja tyhjäksi. En myöskään halua koristella kaunista galleriaa liiaksi -Valkoiset seinät ovat itsessään aika ihanat. Kattauskoristelut tulevat varmaan olemaan ainoita koristeluita, joita häissämme tullaan näkemään. Kukkien lisäksi!

Mielipiteitä on varmasti monia, mutta minusta on i-ha-naa, että nykypäivänä on ihan ok, suunnitella oman näköinen hääjuhla ilman väkinäisiä perinteitä. Jotain perinteistä sentään meidänkin hääpäivässä nähdään: Vihkiminen tapahtuu kirkossa ja häävalssin askeleita aiomme harjoitella jo talvella tanssikurssilla! Myös pukuni tulee olemaan aika perinteinen -ellen jopa sanoisi hiukan vintagehenkinen. Mutta lisää yksityiskohdista myöhemmin.

Tällä erää tervetuloa mukaan viralliseen hääsuunnitteluun blogin puolella!

M.

Ps. Konkarimorsioiden vinkit ovat enemmän kuin tervetulleita! Nim. mikä hotellikiintiö?!

Wedding planning officially started! First key words are: Simple and modern city wedding, intimate atmosphere, professional photographer, white theme, gallery spot and church consencration. Can’t wait to plan forward!

Suhteet Oma elämä Rakkaus