TOP 5 LEMPIKENKÄNI

Tästä jutusta tykättiin, joten esittelyvuorossa top 5 -lempikenkäni! Alustuksesi sanottakoon, että kenkäfilosofiani on hyvin lähellä laukkuajatuksiani. Kun kaapista löytyy muutama kunnon pari, pärjää niillä pitkälle. 

 

accessories2.png

 

Acne Jensen nilkkurit ovat olleet todella ahkerassa käytössä ostohetkestään lähtien. Löysin nämä itseasiassa aikoinaan Annen blogista, sillä kengät olivat Annelle liian pienet. Koko 36 on ollut itselleni juuri sopiva, mutta vähän kieltämättä huolestuttaa miten kengät sopivat raskauden jälkeen…? Toivottavasti en vielä ihan hetkeen joudu luopumaan näistä, ovat ehdottomasti yhdet tyylikkäimmistä ja mukavimmista kengistä, jotka olen omistanut.

 

preggiestyle2.png

 

Adidaksen Superstar klassikot löytyivät ensimmäisen kerran garderobistani jo 90-luvulla ja löysivät sinne tiensä takaisin muutama vuosi takaperin. Valkoiset tennarit ovat aina ajankohtaiset, vaikka malli tai merkki välillä vaihtuisikin. Näistä Vagabondin tämän kevään uutuuksista on myös tullut yhdet lemppareistani. Hiukan vähemmän sporttiset kuin Adidaksen, joten sopivat erinomaisesti myös officelle.

Birkenstockin sandaalit ovat myös olleet kelpo ostos ja pitäneet pintansa jo usemman vuoden. Veikkaan, että erityisesti tänä kesänä tulen viihtymään näissä erittäin hyvin. Toim.huom. Loppuraskaus ja kesäkelit 😀

 

terhi-polkki6.png

 

Terhi Pölkki Viola babouche sandaalit ovat puolestaan löytö viime kesältä ja ihastuttavat edelleen! Itseasiassa kulutin nämä jo viime kesän aikana melkein puhki, joten suutarin olisi hyvä tsekata ainakin pohjat ennen tulevia babouche kenkäkelejä.

 

paris-vintage.png

 

YSL korot ovat viimeisimmän Pariisin reissun vintagelöytö. Näille joutuu vielä hetken odottamaan suotuisampia säitä, mutta toivotaan parasta! Tämä löytö ihastuttaa edelleen ja muistuttaa ikimuistoisesta matkasta.

 

Sellaista minun kenkäkaapissani. Löytyykö samoja lemppareita?

M.

 

 

Kommentit (1)
  1. Ihanat kegät kaikki. Olen niin iloinen että Acneni pääsivät rakastavaan kotiin 🙂 harmittelen edelleen, että eivät onnistuneet minulla. Ja se kolmeseiska oli liian iso, nousi kantapäästä. Nuo Terhi Pölkit vähän himoittavat minuakin…

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *