Skills, skills, skills

Yksi työnhaun tärkeimmistä asioista on tunnistaa oma osaaminen ja vahvuudet. Oman osaamisen tunnistaminen on minulle tuottanut haasteita, sillä restonomin opintojen jälkeen työurani, ennen äitiyslomaa, ei ollut kovin pitkä ja työnkuvani oli laaja. En kartuttanut osaamistani vain yhdeltä alalta, esim. markkinoinnista. Hoidin avustavia markkinointitehtäviä, rekrytointia, työntekijöiden perehdyttämistä, palveluiden kehittämistä ja vedin työyhteisön tiimejä. Suoritin kaikki työtehtäväni hyvin ja nautin vaihtelevista työpäivistä paljon.

Mikä sitten on osaamiseni ydin? Niinpä. En ole vieläkään keksinyt sitä yhtä sanaa tai asiaa, jolla voisin myydä osaamistani. Helppoahan se olisi, jos voisin kiteyttää osaamiseni yhteen sanaan tai lauseeseen. Hallitsen laajoja kokonaisuuksia hyvin ja tunnistan asiakkaiden tarpeet. Omaan vahvat asiakaspalvelutaidot ja pidän huolta työyhteisöstä. Organisointi ja priorisointi taitoni ovat huipussaan ja olen helkkarin hyvä multitaskaaja.

Vahvuuksien tunnistaminen minulle on jostain syystä helpompaa. Ehkäpä äitiys on avannut portit itsetutkiskeluun ja tiedän nyt tarkemmin, kuka olen ja mitkä ovat vahvuuteni. Jos siinä kuitenkin tarvitset apua vahvuuksien tunnistamiseen, erilaisia testejä on vaikka kuinka paljon. Yksi kiva testi löytyy Duunitorin sivuilta: https://duunitori.fi/tyyppitesti/tietoa. Tämän testin mukaan olen Liideri.

” Vakuuttava, vastuuntuntoinen ja empaattinen vaikuttaja

Sinulla on kyky motivoida ihmisiä kehittymään. Olet luontainen ohjaaja tai mentori. Haet ”win-win” ratkaisuja eli malleja, joiden avulla kaikki voittaisivat. Osaat kommunikoida yhteisösi arvoista, nautit esimiestyöstä ja rohkaiset kaikkia yhteistyöhön.”

Tunnistan itseni tästä kuvauksesta täysin. Omien vahvuuksieni tunnistaminen on auttanut myös löytämään niitä työtehtäviä, joissa uskoisin menestyväni, tiiminvetäjä, asiakaspalvelun kehittäjä, palvelumuotoilu. Nämä ovat mm. niitä työtehtäviä missä itseni näkisin oikein mielelläni.

Onko sinulle selkeää mikä on ydinosaamisesi? Tarvitseeko nykyään työmarkkinoilla mielestäsi omata yhtä ydinosaamisen aluetta, vai pääseekö uralla etenemään sillä, että osaa montaa asiaa vähän?

Kommentit (2)
  1. Olen ehkä harvinaisuus, mutta jos ei olisi ihan pakko en ikinä rekrytoisi ihmistä, joka mainostaa olevansa multitaskaaja. Aivot eivät kykene multitaskaamiseen, vaikka ihminen itse luulisi kykenevänsä. Lähde esim: https://duunitori.fi/tyoelama/multitaskaaminen/

    Muuten kirjoitus on hyvä! Itseään on vaikkea markkinoida, jos ei tiedä mitä osaa. Jotkut osaavat yhden tai muutaman asian syvällisesti, jotkut osaavat monesta asiasta vähemmän syvällisesti. Jos ajattelen omaa alaani, niin mielestäni asiantuntijan pitää osata oma alansa hyvin syvällisesti, kun taas esimiehelle riitää näiden asioiden pinnallinen osaaminen (jota voi tarpeen mukaan syventää). Esimiehellä taas syvällistä osaamista pitäisi olla esimiestaidoissa. Myös oma mielenlaatu olisi hyvä ottaa huomioon. Vaikka minä tiedän ja osaan asiakaspalvelussa tarvittavat taidot, on luonteeni sellainen, että en sovellu aspaan ollenkaan. Ne taidot voi tietysti opetella syvällisestikin, mutta en kertakaikkiaan ole asiakaspalveluhenkinen ihminen. Se on ok, ei kaikki ole.

    1. Kiitos kommentista ja multitaskaamiseen liittyvästä linkistä. Täytyypä paineutua siihen. Itse en tuota multitaskaamista ole koskaan kirjoittanut työhakemuksiin, omaan korvaan se kuulostaa hieman kornilta.  

      Tuo oman mielenlaadun huomioon ottaminen on tosi tärkeä asia. Eipä paljon auta, että tietää toiminnan periaatteet, jos se ei tule luonnostaan. Itse en voisi kuvitella olla tuloshakuinen myyjä. Se ei vain ole minua. Olen myös pohtinut miten omat arvot vaikuttavat työhön minkä valitsee, vai vaikuttavatko. Ehkäpä kirjoittelen siitä jonain päivänä.

      Ihanaa viikon jatkoa sinulle!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *