Ensimmäinen kolmannes lopuillaan

Kävin viikko sitten taas lääkärissä tarkastuskäynnillä. Vatsan päältä tehty ultraus paljasti kättä heiluttavan sikiön ja huomattavasti enemmän yksityiskohtia kuin mitä se ihan ensimmäinen ultra noin kuukausi sitten. Samalla juteltiin voinnista (menossa parempaan päin), mitattiin sikiön pituus (kasvaa ihan aikataulussa) ja käytiin läpi vinkkejä pitkille lentomatkoille, joita minulla on tässä uuden vuoden paikkeilla tulossa useampi.

Olen käsittänyt, että Suomessa ultrataan vain pari kertaa raskauden aikana, kun taas täällä ultaus vaikuttaisi olevan osa jokaista tarkastuskäyntiä. Varmaan lääketieteellinen hyöty näin tiheästä ultrauksesta on minimaalinen, mutta henkinen vaikutus tuntuu ihan älyttömän suurelta. Kun lääkäri näytti pienoisen käden heilahduksen, periaatteessa tiesin, että kyse on reflekseistä, mutta tuntui kuin lapsi olisi heilauttanut kättä juuri minulle. Ultrakuvilla on iso vaikutus siihen, että olen alkanut suhtautua sikiöön jo nyt omana lapsena ja pystynyt alkaa luomaan siihen tunnesidettä. Ruoka-ainerajoitukset, punaviinistä kieltäytyminen ja vieläkin välillä iskevät pahoinvoinnin tai älyttömän väsymyksen aallot eivät tunnu oikein miltään, kun ajattelen, että näiden läpi pusketaan meidän vauvan takia.

Lopuksi minut lähetettiin labraan verikokeisiin. Kuten aiemmin mainitsin, olimme valinneet teetättää NIPT-kokeet, ja niiden tuloksissa piti kestää parisen viikkoa. Kuitenkin jo eilen klinikalta soitettiin: kaikki kunnossa, ja sukupuolikin on tiedossa, että ollaanko kiinnostuneita tietämään. Soitin heti takaisin ja vaikka asialla ei pitäisi olla mitään väliä, jotenkin tämäkin tieto auttoi konkretisoimaan tulevaa.

Illalla kävin ostamassa ensimmäiset vauvanvaatteet. Jouluna perheen kanssa soitellessa on tarkoitus jakaa tietoa sinne päin.