Rentun ruusu

Iik! Pikapostaus! Minulla on noin tunnin päästä treffit. Herra M2 on tulossa luokseni treffeille. Vihdoin! (Jep, tiedän, älä kutsu vieraita miehiä luoksesi ekoille treffeille…)

Päädyin siis siihen, että herra renttu on se mies, kenet tapaan. Toisen miehen, sen perusjampan, kanssa viestailu on harventunut melkoisesti, joten hän on pudonnut kuvioista aika hyvin pois. Ja hyvä niin, sillä en ole tuntenut minkäänlaista vetoa häneen sen jälkeen, kun olemme soitelleet ja viestitelleet herra rentun kanssa ja lähentyneet sitä kautta erittäin paljon.

Niin… Ihastusta on ilmassa. Ja äärimmäistä kiinnostusta. Hän tuntuu olevan mies, jonka kanssa juttua löytyy ja jonka kanssa nauramme samanlaisille asioille. Olen yrittänyt toppuutella ihastustaan ja innostustaan puhkuvaa miestä, mutta turhaan. Hän ihastelee ulkonäköäni ja juttujani melko estoitta. Moneen kertaan olen varoittanut pettymyksistä livetilanteissa, mutta ei auta… Ei auta sanoa, että selfiet on otettu parhaista kulmista, että juttu lentää paremmin kirjoittaen kuin suullisesti jne… No. Kohtahan se nähdään millainen fiilis toisistamme tulee.

Mulla on hyvä kutina. Ja tää ihastuminen on muuten aika kiva tunne!

 

20150719_122419.jpg

Katsotaan tuleeko minusta rentun ruusunen! Tosin minua ei mistään katuojasta poimita…

Ps. Oletko koskaan katsonut, kuinka kaunis horsman kukka on? Niin. Kannattaa joskus pysähtyä katsomaan jotakin tavanomaista ja nähdä se ihan uudessa valossa.

Pps. Huomaa myös kuvan kukat ja mehiläiset -teema. Ei sillä että… Ja sitäpaitsi tuo on kimalainen. 

Nyt jännittämään kera viinilasillisen. 

Tsau!

-Foibe

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *