Nykyään rakkauskin on netissä. Onneksi. Yhdellä painalluksella kaikki lähialueen vapaat doorikset ja adonikset pomppaavat ruudulle oikeaoppisine selfieposeerauksineen ja esittelevät parhaita puoliaan tykkäyksien toivossa. Kyllä, mää puhun nyt siitä ihanan kamalasta Tinderistä.

Ai miksi ”onneksi”? No, onhan se paljon helpompaa, kun tiedät jokaisesta tyypistä, että niillä on haku päällä. Ei tarvitse hoiperrella liian korkeissa koroissa muutaman promillen humalassa ja yrittää sihdata katsettaan läpi paskanhajuisen (siis oikeesti, humalaiset piereskelee baarin ilman ruskeaksi) yökerhon etsien miehiä, joilla ei näyttäisi olevan naisseuraa mukana. Ei tarvitse keksiä hyviä tekosyitä sille, miksei oksennuksenhajuinen tyyppi saa mukaansa tanssimaan. Eikä tarvitse itsekään saada pakkeja päin kasvoja (tosin harvemmin on itse tullut iskemistä yritettyäkään).

Ai mitä?! Voiko kumppaneita etsiä/löytää  muualtakin???

Tinderissä kaikki hoituu siististi: tykätään tai sitten ei tykätä. Ja vasta, jos toinen osoittaa kiinnostuksensa, hän saa tietää minunkin olevan kiinnostunut. Ja jos sitten tekee mieli keskustella, niin sekin onnistuu kivasti samalla sovelluksella. Tai: jos haluat stalkata tindertreffikumppanisi menoa, näät miten pitkän matkan päässä hän on – eli menikö suoraan kotiin niinkuin väitti (tätä en myönnä tehneeni… mutta ei Tinderin mukaan mennyt).

Kuukausi erosta kaverit pakottivat minut Tinderiin. Hirvitti mennä tyrkylle. Baarisaahan ei kukaan tiedä kuka on tyrkyllä, kuka ei. Paitsi että minusta ilmeisesti ainakin näkee, jos olen tyrkyllä. Juuri erottuani olin nimittäin juhlimassa ystävieni kanssa, ja eräs keski-ikäinen mies päätti käydä analysoimassa sinkkuporukkamme. ”Toi etsii jotain vakavaa. Toi etsii jotain puolivakavaa. Toi (sihtaa sormellaan minuun päin) nyt haluaa pelkkää munaa.” Kiitos, dude. Mutta niin… Tinderissä tyrkyllä olo ei periaatteessa ole edes noloa, sillä vain ne, jotka ovat siellä itsekin, tietävät minun olevan siellä.

Keskustelun aloittaminen on helppoa, kun tietää kiinnostuksen olevan molemminpuolista. Tosin hyvin usein se kiinnostus loppuu lyhyeen. Ja harvan kanssa keskustelu etenee niin, että lopulta vaihdetaan puhelinnumeroita. Mutta onhan jo pelkkä Tinder-kävelykin (siis se tyrkyllä olijoiden selailu) kivaa ajanvietettä, jos ei mieti ollenkaan sitä, kuinka moraalittomasti sitä joko tykkää tai ei tykkää ihmisistä pelkän ulkonäön perusteella. Niinhän minullekin tehdään.

Luin kerran jotakin keskustelupalstaa, jossa arvioitiin, millaiset miesten Tinder-profiilit ovat ”ehdottomasti ei”. Naiset listasivat mm. epäselvät kuvat, kuvat alkoholijuomista, ajoneuvokuvat, ajamiskuvat, lihaskuvat, Karjala-lippikset, elämänkoulun, esittelytekstien puuttumisen ja ”Moi”-keskustelunavaukset asioiksi, jotka aiheuttavat suoraan ruksin painamisen. Voin sanoa, että jos minä olisin tuon listan kanssa lähialueen miehet käynyt läpi, en olisi voinut tykätä yhdestäkään. Joten vähän pitää yleisistä standardeista joustaa, että olisi mahdollisuuksia edes jonkinlaisia matcheja löytää.

Jo se antaa hurjasti itseluottamusta, että joku on minusta tykännyt! Tosin tuntematta minua lainkaan ja katsomalla vain parhaista mahdollisista kulmista otetut kuvat. Mutta silti! Kuivuneen parisuhteen jälkeen imartelee kummasti, kun joku osoittaa edes jonkinlaista kiinnostusta. Olkoonkin, että suurin osa matcheista ei johda keskusteluun, eikä suurin osa keskusteluista etene muutamaa sanaa pitemmälle. Mutta eipä onneksi tarvitsekaan! Riittäisi se yksi, jonka kanssa juttu etenisi. Tai kaksi, niin on varalla joku… eh.

Aloin jutella enemmän yhden mukavanoloisen tyypin kanssa. Vaihdoimme jopa numeroita. Ja jopa tapasimme. Tyyppi ei ehkä vaikuttanut ihan siltä, mitä uudelta mieheltä odottaisin (ei enää kuivia tuppisuita!), mutta päätin silti kokeilla. Ja olipa hauskaa, vaikka jostain syystä olikin vähän noloa sanoa menevänsä tindertreffeille. Ehkä Tinderissä (tai ylipäätään treffipalstoilla) olo on vähän noloa. Tai kukaan ei ainakaan myönnä sellaisessa olevansa. Vai olenko minä ihan väärässä? En tarkoita, että se minun mielestäni olisi mitenkään tuomittavaa, mutta miksi kummassa nettideittailusta ei paljoa tutuille kerrota?! Onko se sitten hienompaa kertoa elämän rakkaustarinan alkaneen aamuyöllä kello 3 hikisen yökerhon tahmaisella tanssilattialla?

Eiku ihmiset Tinderiin! (Ainakin te lähialueen miehet…)

-Foibe 

Ps. Parhaat naurut sain ollessani vessassa Tinder-kävelyllä. Kun tuli match, sovellus antoi kaksi vaihtoehtoa: ”Aloita keskustelu” tai ”Jatka pyyhkimistä”. Jatkoin pyyhkimistä.