Prinsessahaaveilija

En ole koskaan pitänyt itseäni minään ällöromantikkona. En ole koskaan katsellut maailmaa vaaleanpunaisten linssien läpi. En ole uskonut siihen Yhteen Ainoaan Oikeaan, joka tupsahtaa maailmaani ja kääntää kaiken päälaelleen.

Ja sitten kuitenkin eilen huomasin, kuinka sydämeni pompahteli ontosti, kaivaten. Mieleeni hiipi kuva, kuinka seison alttarilla, tahdon niin perkeleesti, suutelen tuliterää aviomiestä ja olen maailman onnellisin ihminen. Ei ahdistusta, ei epäilyksiä, vain rakkautta ja rakastettuna olemista. 

Sitten päätin vilkaista Bachelor Suomea. Voi taivas, mitä pintaliitoa! Leikeltyjä Barbeja ja yksi ylisliipattu Ken. Mietimme ystäväni kanssa, että ihan kun noilla ihmisillä ei olisi muutenkin  (ainakin ulkonäöllisesti) tsäänssejä löytää kumppani! ”Toisin kuin meillä taviksilla,” erehdyin lohkaisemaan. *bitch slap*

Kun melkein kaikki treffiohjelmat ovat pelkkää kiiltokuvaa ja täydellisiä ihmisiä, herää kysymys, onko meillä ”taviksilla” mitään mahdollisuuksia mihinkään. Onko rakkaus ja romantiikka varattu niille, joiden ulkoiset puitteet ovat kohdillaan? Enkö ansaitse täydellistä parisuhdetta, koska en itse ole millään muotoa täydellinen? Saanko edes haaveilla prinsessahäistä, kun en ole mikään botuliinilla täydellistetty huippumalli?

Tulin siihen tulokseen, että pidän haaveistani kiinni. Yritän uskoa, että vielä joku päivä jysähtää ja sitten se on menoa. Ja kyllä, minullakin on oikeus ja mahdollisuus rakkauteen ja prinsessafiiliksiin.

Note to self: Katso vähemmän hömppää.

-Foibe