Eilen oli alkion siirto

Eilen oli alkion siirto. Tietenkin meillä oli taas epäonnea matkassa. Paras alkioistamme, 4AA ei selvinnyt sulatuksesta. Fiilis oli erittäin pettynyt ja hämmentynyt, sillä lääkäri sanoi, että näin käy vain muutaman kerran vuodessa ja yleensä näin hyvät alkion selviävät aina. Ilmeisesti blastot selviävät 96% sulatuksesta. Mutta tietenkin meillä menee aina jotain pieleen. Tuli myös fiilis, että haluan vaihtaa klinikkaa, jos joudumme uuteen IVF:ään. Tietenkään en tiedä, että tekivätkö he jotain väärin vai miksi blasto ei selvinnyt, mutta jotenkin fiilis klinkasta ei ole ollut enää kovin hyvä.

No, mutta onneksi toiseksi paras alkio, 4AB selvisi ja se siirrettiin. Itse siirto sujui todella helposti, enkä tuntenut yhtään kipua. Näkyvyys oli todella hyvä, minulla oli rakko täynnä siirrossa. Fiilis on kuitenkin nyt jotenkin todella huono enkä usko onnistumiseen. Jostain pitäisi löytää nyt positiivista fiilistä, mutta en tiedä miksi sitä ei nyt löydy yhtään 🙁 Jotenkin se, ettei paras blastomme selvinnyt oli niin iso pettymys heti alkuun.

Pakkaseen jäi enää yksi alkio, se kaikista huonoin 2BB alkio. Se siirretään sitten seuraavaan kiertoon, jos tästä ei plussaa tule. Jos sekään ei tärppää, on vuorossa toinen IVF. Sen aiomme tehdä eri klinikalla. Tosin luulen, että seuraavan alkion siirron jälkeen pitää olla välikierto ennen uutta IVF:ään. Eli se menisi sitten vasta syyskuulle/lokakuulle. Huoh, on niin toivoton olo taas. Tuntuu, että aina tulee jotain vastoinkäymisiä. Ehkei meille ole tarkoitettu elävää lasta.

Muutenkin on ollut aika huono fiilis. Minun kaveripiirini kutistui lähes olemattomaksi pojan kuoleman jälkeen. Suurin osa ”ystävistäni” on kaikonnut. Pojan kuoleman jälkeen sain heiltä osanottoviestit, mutta sen jälkeen en mitään. He eivät ole pitäneet yhtään yhteyttä. Eivät kertaakaan kysyneet, että miten jaksan. Itse tulkitsen tämän niin, ettemme ole enää ystäviä. Kyllä tosi ystävä kysyisi ja pitäisi yhteyttä. Onneksi minulla on paras ystäväni, joka lensi meidän luokse ulkomaille pojan kuoleman jälkeen. Lisäksi on toinen ystävä, mutta fiilikset häneen ovat vähän ristiriitaiset. Koen, että hän monella tapaa vähättelee mm. lapsettomuushoitoja ja niistä seuraavaa fiilistä. Tämän lisäksi on onneksi ihana perhe, erityisesti äiti ja sisko ja miehen vanhemmat ja hänen siskonsa. Lisäksi olen viestitellyt paljon vertaisten kanssa ja tavannutkin yhtä vertaista muutaman kerran. Hänestä on tullut läheinen ystävä.

Nyt pitäisi jostain löytää iloa elämään ja saada fiilis positiiviseksi. Vaikeaa on, mutta yritän parhaani. 😊

Perhe Raskaus ja synnytys
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.