Toinen raskaus :)

Heippa! Pahoittelut, kun en ole tänne mitään pitkään aikaan kirjoitellut. Paljon on kuitenkin tapahtunut, nimittäin odotan meidän toista lastamme. <3 Tällä hetkellä mennään rv 7+1, eli ihan alussa vielä. Eilen varhaisultrassa kaikki oli hyvin ja näimme pienen sykkivän sydämen. Niin onnellinen tällä hetkellä, vaikka kyllähän tämä toinen raskaus myös pelottaa todella paljon. Ensi viikolla on ensimmäinen neuvola ja minulla on aika myös neuvolalääkärille taustamme vuoksi. Fyysisesti raskausoireet ovat olleet aika rankkoja, oksennan useamman kerran päivässä ja olen todella väsynyt. Mutta olen onnellinen oireista, sillä monesti ne tarkoittavat, että kaikki on hyvin 🙂

Tämä toinen raskaus alkoi toisen IVF:n tuoresiirrosta, aivan kuten Enkelipojankin. Tämä siirretty alkio oli myös 5AA-alkio, eli paras mahdollinen blasto. Pakkaseen saimme tällä kertaa viisi blastoa, oikein hyvä tulos siis! Lääkkeiden määrää hieman nostettiin, jotta saatiin enemmän munasoluja. Niitä saatiinkin sitten ihan hirmuinen määrä, eli 23! 15 hedelmöittyi ja tosiaan 6 selvisi blastoiksi, eli 5.päiväisiksi alkioiksi.

Tällä hetkellä yritän parhaani mukaan nauttia tästä toisesta odotuksesta, ja uskoa, että tällä kertaa kaikki menisi hyvin!

suhteet raskaus-ja-synnytys
Kommentit (3)
  1. Voi miten ihanat uutiset!!! ❤️❤️❤️
    Täällä tuli itku sun puolesta! Kaikkea hyvää odotukseen!

  2. Ihana kuulla, onnee!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *