Hillitön pötsi
Pääsiäisen tienoilla protestoin suuresti, kun pikku hiljaa kasvavaa vatsakumpuani kuvailtiin sanoilla ’hillitön pötsi’. Olen täällä maininnutkin kyseisestä tapauksesta sekä uhkarohkeasta kälystäni, joka puolihuolimattomasti heitti kyseisen sanaparin käsittämättä ollenkaan raskaana olevan mahdollista stressikynnystä. Kälyni onneksi otan kyseisen kaltaiset kommentit aika rennosti, ja enemmän minua naurattaa tilanteiden mahdollinen räjähtävyys stereotyyppisten odottavien äitien käsissä. En jostain syystä ole loukkaantunut tällaisista ajattelemattomista kommenteista, sillä ei ihmiset niitä oikeasti tarkoita pahalla; ennemminkin kyseessä on spontaanit reaktiot muuttuvaan vartaloon, joka nyt vain yksinkertaisesti on kaikkien nähtävillä ensimmäisien kuukausien jälkeen. Raskaus on nykyisestä yksilöllisestä elämänmallista poiketen yhteisöllistä, ja se on oikeasti aika ihanaa. 🙂
Nyt kuitenkin minun täytyy ihan reippaasti tunnustaa, että kyllähän minulla nykyään on hillitön pötsi! Viime viikkoina olen kuullut muun muassa adjektiiveja ’iso’ ja ’muhkea’ sekä toivotusta pikaisesta synnytyksestä. Tähän asti, ja vielä osittain nytkin, olen mielessäni protestoinut näitä kokoarvioita vastaan, sillä en tunne itseäni isoksi. Assosioin nimittäin raskaana olevan isouden hankaluudeksi, enkä sitä ole vielä kovin paljoa kokenut. Toki maha on tiellä monissa asioissa, ja nukkuminen tapahtuu jommalla kummalla kyljellä, ja eteenpäin kumartuessa istuallaan pitää usein levittää jalat, jotta maha mahtuu niiden väliin roikkumaan. En silti tunne itseäni lyllertäväksi valaaksi, ja pystyn väsymystä ja fyysisiä rajoitteita lukuunottamatta tekemään vielä paljon asioita, vaikka laskettuun aikaan on enää reilu kuukausi.
Pötsi on nimenomaan fyysinen rajoite, eivätkä aivoni aina muista, etten mahdu puristautumaan pienistä väleistä esimerkiksi väkijoukossa tai kodin kaaoksessa! En silti koe raahaavani mukanani monen kilon verran ekstrapainoa, mistä konkreettisimpana on tietysti bebemme. Nyt viime päivinä pötsin fyysisen kasvamisen on huomannut taas yhtäkkiä, kuten aina asteittain! Kaikenlainen kyykkiminen alkaa hankaloitua, edes parinkymmenen asteen kumartuminen tuntuu paineena alavatsassa, ja aikaisemminkin kohtuullisen hankala sohvalta makuuasennosta nouseminen alkaa olla aika mahdotonta yksin. Suurimman osan aikaa mikään näistä ei varsinaisesti satu, mutta se on vain fyysisesti liikkeitä rajoittavaa. Pötsi mikä pötsi! 🙂
(Nämä kiireessä napatut ja hyvin rehelliset kuvat on otettu viime viikonloppuna kotikodissani, sillä äitini lähettää sukulaisille tilannekatsauksia ja raskausilmoituksia kuvallisin keinoin. Toinen näistä kuvista kirvoitti yllä mainitun ’muhkea’-kommentin, mikä on kyllä aika osuva! :))
Kuva: The Baby Show.