Täysin normaali vauva
*sanoo rintaa röyhistellen* Meidän poika on täysin normaali nelikuinen vauva.
Olen kertonut täällä blogissa siitä, kuinka poikamme elämän alku oli hiukan rankempi, kuinka hän oli alkuun niin kipeä, että emme saaneet häntä pariin päivään edes syliimme, kuinka hän oli loppujen lopuksi melkein kaksi viikkoa sairaalassa synnytyksen jäljiltä. Koska osa pojan alkuvaikeuksista oli tulehduspohjaista, sairaala on halunnut häntä seurata ja tarkkailla kotiutumisen jälkeenkin. Kävimme kehitysseurannassa kahden kuukauden iässä, ja nyt uudestaan neljän kuukauden iässä.
Ensimmäisellä käynnillä saimme järkytykseksemme kuulla, että jäntevyys ei ole ihan keskiarvojen mukaista, vaikka neuvolassa oli koko ajan kehuttu nimenomaan pojan jäntevyyttä. Kaikki rakenteellinen oli kunnossa, ja kehitys muuten normaalia, mutta kyllähän tuollaisen kuuleminen pysäytti ja suretti, varsinkin näin ensikertalaisilla vanhemmilla. Emme kuitenkaan ihmetelleet jäntevyyden puutteellisuutta, sillä siinä vaiheessa poika oli maannut sairaalasängyssä elämänsa ensimmäisen kahdeksasosan, ja lopun ajan olimme surutta sylitelleet ihanaa ihmettämme.
Aktiivisemmalla leikittämisellä ja eri asentojen rohkaisemisella poika alkoi näyttää jo varsin terhakkaalta, ja viime viikkoinen seurantakäynti vahvisti aavistelumme. Poika on täysin ikäisensä keskimääräisellä tasolla kehityksessä, sekä motorisissa taidoissa että jäntevyydessä. Hän sai jopa kehuja tietyistä puuhistaan, ja me vanhemmat ihastelimme helpottuneina poikaamme. Ensimmäisen käynnin pettymyksen jälkeen oli ihanaa painaa ovi takanamme kiinni toisen käynnin jälkeen, joka jäikin tältä osin viimeiseksi seurantakäynniksi. Ihanaa!
Nykyään puhutaan kovasti siitä, miten vanhemmat kilpavarustelevat lastaan hyvää tulevaisuutta silmällä pitäen, yrittäen saada juuri sille omalle mussukalleen parhainta kaikessa, osittain lapsen ja osittain oman arvonsa nostamista varten. Tämä alun perin amerikkalainen ilmiö perustuu yhteiskunnan epätasapainoon ja tasa-arvon puutteeseen, mutta se on viime vuosina rantautunut vahvasti myös Suomeen. Opettajia ahdistellaan arvosanoista, harrastuksissa ollaan armottomia, ja lapsuus tuntuu monesti toisarvoiselta.
Me olemme kuitenkin äärimmäisen onnellisia, että lapsemme on juuri nyt keskiarvoinen, keskinkertainen, osa massaa, normaali ikäisekseen, ihan vaan tavallinen vauva. Kuinka ihanaa! Pojan ensimmäisien päivien aikana hänen koko elämänsä tuntui epävarmalta, joten keskinkertaisuus on siihen nähden parasta mahdollista hänen tulevaisuutensa kannalta.
Poikamme tarina on kovin samanlainen Isyyspakkauksen Tommin ja Rouvan pojan tarinan kanssa. Molemmat pojat saivat aika hurjan alun elämään sairaalassa, mutta jo neljän kuukauden iässä kaikki on molemmilla hyvin. Tommin kirjoitukset ovatkin olleet minulle hyvää vertaistukea, vaikka muuten olenkin tukeutunut eniten siihen vertaistukijoista parhaimpaan eli omaan ihanaan mieheeni.
Tällä hetkellä tavallinen vauvamme vetelee tavallisia päiväunia tavallisessa sängyssään. On tavallinen tiistai, ja elämä hymyilee.
Kuva: The Baby Show.