Äidin supervoima: Priorisointi

Tulevaa äitiä varoitetaan etukäteen monesta asiasta, kaikkivoimaisesta äidinrakkaudesta, imetyksen haasteista, parisuhteen koville joutumisesta, oman identiteetin katoamisesta ja arkipäiväisistä haasteista, kuten unen puutteesta, kropan rapistumisesta, vauvan raivareista, ulkovaatteiden pukemisen tuskasta ja ainaisesta aikatauluttamisesta. Näitä ei välttämättä aina pueta varoituksen asuun, mutta ne verhotaan omiksi kokemuksiksi, joita on pakko päästä kertomaan heti, kun joku kertoo raskaudestaan. 

Näihin kaikkiin on kuitenkin yllättävän helppo vastaus, joka jää kuitenkin useimmiten kertomatta sille tulevaisuudesta stressaavalle pallomahalle. Äidit, ne uunituoreetkin, kehittävät hyvin nopeasti ja kokemuksen pakottamina itselleen supervoiman, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan on yleensä vain toisten äitien arvostama. Äidit oppivat mestareiksi ajan ja tekemisen priorisoinnissa eli tärkeysjärjestyksen miettimisessä.

Koska kotona lastaan hoitavat äidit (tai isät) ovat ajankäytön ja priorisoinnin mestareita, pitäisi tätä taitoa arvostaa enemmän. Sen sijaan, että vanhempainvapaalta työelämään palaavaa naista syrjitään hakuprosessissa lapsen sairasteluiden ja sisarusten teon ennakoinnilla, pitäisi työnantajien miettiä asiaa paremmin. Kuka olisikaan parempi projektipäällikkö pitämään monet langat käsissään kuin pienen lapsen äiti, joka parhaimmillaan hoitaa lasta, kotia ja kodin juoksevia asioita, muistaa sukulaislasten synttärit ja nimpparit, erikoisliikkeiden alennusmyynnit ja vuodenaikojen mukaan vaihtuvien harrastusten vaatimukset (omat, lapsen ja miehen), sekä muistaa vielä syödä, nukkua ja toisinaan jopa pitää huolta itsestään?

Paljon puhuttu vanhemmuuden ja kodin metatyö on työpaikoissa arvostettu taito, kunhan siitä ei käytä samaa nimitystä. Äidit oppivat priorisoimaan lapsen syömiset, nukkumiset, liikkumiset, pukemiset, neuvolakäynnit, vaatteiden ostamiset, pesut ja kokojen välisen vaihtelun, puhumattakaan vapaa-ajan erikoistapauksista, kuten juhlat, mummolakäynnit, kauppareissut, metsäretket tai lastenhoitajakeikat. Pieniä mokia käy aina aika ajoin, mutta useimmiten pysähtyessään miettimään arkista pyöritystä äiti voi hämmästyä itsekin omia supervoimiaan.

Pienen vauvan äitinä priorisoinnissa on omat erityishaasteensa, sillä vauvan perustarpeiden on aina tultava ensimmäisenä. Ei kuitenkaan kannata ajatella, että vauvan kaikkien tarpeiden on oltava ensimmäisenä tärkeysjärjestyksessä, sillä muuten huomaat peseväsi seuraavan koon vaatteita keskellä yötä samalla kun keität ravitsevia luomusoseita pakkaseen ja väännät omin käsin kehittävää lorukirjaa pienokaisellesi, puhumattakaan siitä, että tässä skenaariossa et ole peseytynyt hetkeen, nukkunut kunnolla ikuisuuksiin saati ottanut omaa aikaa oman hyvinvointisi hoitamiseen. Aivan kuin missä tahansa projektijohtamisessa pienen lapsenkin kanssa perusasioiden hoitamisen jälkeen etsitään hyvä tasapaino jäljelle jäävien suoritteiden suhteen.

Ongelmana tietysti on, että pahimmillaan priorisoinnissa elämästä tulee suorittamista. Pitää muistaa suorittaa nukkumista, syömistä, harrastamista ja projekteja, ja oudosti myös vapaa-aikaa ja parisuhdetta tulee helposti suoritettua. Aina välillä, aivan kuin missä tahansa työprojektissakin, kannattaa unohtaa se suorittaminen ja vain olla. Tämä parantaa jaksamista ja tulevan ideointia, eikä suorittaminen enää tunnu yhtä pahasti suorittamiselta. Kannattaa silti muistaa ne vauvan perustarpeet, ja kyllähän vauva niistä muistuttaa, aivan kuin se projektin keskipisteenä itseään pitävä asiakaskin.

Myös minun arkeani hallitsee priorisointi. Vauvan heräämisen ajankohta vaikuttaa vähintään seuraaviin päiväuniin ja vauvan aamupalaan ja sitä kautta myös seuraaviin syömisiin sekä myös loppupäivän uniin ja syömisiin (edelleenkin vauvan). Jos vauva nukkuu tavallista pidempään päiväunilla, herättääkö nukkuva vauva, jotta unirytmi ei mene sekaisin, vai antaako vauvan nukkua ja riskeeraa syöntiaikataulun sekoontumisen, jolloin koko loppupäivän kaikki asiat voivat mennä sekaisin? Pihalle lähteminen pitää luonnollisesti ajoittaa syömisten ja nukkumisten suhteen mahdollisimman järkevästi, puhumattakaan vaatekerrosten optimoinnista ulkoilmasta sisätiloihin liikkumisen mukaan.

Vauva-arjessa priorisoinnilla etsitään sitä auvoista olotilaa, jossa vauva ei huuda koko ajan pää punaisena, äiti ehtii rentoutua ajoittain, ja kaikki perusasiat rullaavat sujuvasti taustalla. Aina välillä näitä hetkiä sattuu omaan elämään, ja silloin on aivan totaalisesti hyvä päivä. Usein me äidit tuppaamme kuitenkin ajattelemaan hyvää päivää sellaisena, jolloin asiat vauvan kanssa sujuvat hyvin, mutta monesti näinä päivinä itseltä on tullut tyydytettyä ainoastaan ne aivan alkeellisimmat perustarpeet, ja hoitamatta jää oma suurempi hyvinvointi. Oma hyvinvointi ei välttämättä ole se arkipäivän arkituntien asia, ja omia harrastuksia, rentoutumista ja muita asioita tulee priorisoitua (toivottavasti) yhdessä puolison kanssa vapaa-ajalla. Omien ja puolison harrastuksien ja arkimenojen sekä erikoismenojen aikatauluttaminen on oma rumbansa, jossa et olekaan yhden hengen firman projektipäällikkö.

Lyhyesti: välillä kaipaan ylistystä valtakunnallisen lehden etusivulla siitä kaikesta priorisoinnista ja organisoinnista, mitä teen arjessa, ja minulla sentään on vasta yksi lapsi, vanhempainvapaa, ja arkea yhdessä kantava rakastava puoliso.