Huomasivatkohan kaikki, että olen raskaana?
Lähestyessäni raskauden puoltaväliä maha jo selkeästi näkyy, ja suurimmaksi osaksi aikaa se on ihanaa! Kun raskauden ensimmäiset kuukaudet kuluivat siihen salaisuuden peittelyyn ja oireisiin ilman näkyvää syytä, koin myös paineita siitä, että ihmiset tulkitsivat normaalin mahani tarkoittavan jo pidemmällä olevaa raskautta. Nyt mahani on jo selkeästi raskausmaha, ja huomaan suhtautuvani siihen julkisesti aivan eri tavoin kuin kotona ollessani. Julkisesti huomaan silitteleväni mahaani ihan vain alitajuisesti, ilmeisesti viestittääkseni ihmisille tulevasta perheenlisäyksestä. En jostain syystä halua asian jäävän epäselväksi, sillä huomaan olevani raskaudesta onnellisen lisäksi järjettömän ylpeä. Vaikka kuulun periaatteessa niihin naisiin, jotka kovasti kuuluttavat oman identiteetin säilymisen tärkeyttä raskauden aikana ja jälkeen, haluan samaan aikaan varsinkin tuntemattomien ihmisten identifioivan minut raskaana olevaksi naiseksi. Syytän tästä yhteiskunnan ja biologian aivopesua (samalla silti silitän masua ja hymyilen).
Ostin fiksuna naisena uuden talvitakin, johon kasvavat muotoni mahtuvat myös mahdollisen takatalven sattuessa kohdalle, mutta tässä mukavassa ja kohtuullisen väljässä villakangastakissa on huonojakin puolia. Tässä takissa raskaus ei tule niin selvästi esille, joten koen näyttäväni vain oudolta mukamummolta tallustellessani julkisilla paikoilla, varsinkin kävelylenkeilläni. Tällä hetkellä kävely ei ole liitoskipujen takia kovin menevää, joten hitaahko vaappuminen näyttää omasta mielestäni ikäiselleni sopimattomalta, koska maha ei erotu takin alta. Eilisellä kävelylläni lisäsin vielä mahdollisia outouspisteitä syömällä pakkasessa jäätelötuuttia vaappuessani hitaasti pitkin lapsuudenkyläni pääkatua.
Olen tämän viikon vanhempieni luona käymässä pikkuveljeni wanhojen tanssien takia, ja täällä muistuu nopeasti mieleeni pienen paikkakunnan luonteenpiirteet. Olen asunut muualla sen verran monta vuotta, että minua ei enää automaattisesti tunnisteta ihan joka kaupassa, mutta silti joka paikkaan mentäessä yleensä törmää jonkin tason tuttuihin. Huomaan silti mahani herättävän huomiota, sillä raskauksista ja muista elämänmuutoksista raportoidaan tiheään. Voin vain kuvitella, kuinka joitain ihmisiä hämmentää se, että minua ei välttämättä tunnisteta enää, mutta silti minulla on selkeästi raportoitavaa arvoa! Tuttujen kesken raskaustieto on kyllä varsin mainiosti jo levinnyt, sillä viimeksi täällä käydessäni menin parturiin, ja parturi jo tiesi silloin vielä näkymättömästä raskaudestani. On toisaalta ihanaa olla taas kotipaikkakunnalla, jossa on tuttuja naamoja, ja kaikki tietävät kaiken. Tulee niin kotoinen olo Turun osittain kylmän anonyymiuden jälkeen!
Voi olla, että en koe mahani puoleensa vetävää huomiota niin kovin mairittelevana sitten, kun koen itseni valaaksi. Toistaiseksi olo on hyvä, pystyn vielä liikkumaan kohtuullisen hyvin, enkä koe itseäni ruman kokoiseksi, joten ihmisten valtaosin positiivinen huomio tuntuu vain hyvältä.
Kuva: The baby Show.