Jaettu onni

Yksi hienoimmista asioista, mitä olen kokenut pojan kanssa tässä viimeisien kuukausien aikana, on se onni ja ilo, mitä poika jakaa ympärillään oleville ihmisille. Perheemme ovat alusta asti olleet aivan myytyjä pojan edessä, ja on ihanaa seurata, miten nämä läheiset siteet kehittyvät pojan kasvaessa ja alkaessa ottaa enemmän kontaktia ihmisiin. Vietimme viime viikon jälleen vanhempieni luona miehen keskittyessä kotona työasioihin, ja poika hassutteli vaarin kanssa, lenteli enon käsien varassa, ja jutteli höpöjä mummin kanssa. Serkut kävivät ihastelemassa poikaa, ja flunssaiset mielemme piristyivät ihanasti.

Poika on vauvojen perinteiseen tapaan avoin ja iloinen, ja hän ottaa ennakkoluulottomasti kontaktia vieraisiin ihmisiin kaupungilla liikkuessamme. En aina edes ehdi tajuta, mihin poika katselee, kun hän on jo lirkutellut itsensä vieressä seisovien ihmisten sydämiin. Bussissa hän on niin vaatteisiin pakattu, että hän vain katselee maisemia, mutta heti päästyämme sisälle ja pois ulkovaatteista poika oikein syttyy ja alkaa säteillä ympäristölleen. Jos vielä lisäksi otan hänet syliin, pojan pää kääntyilee molempiin suuntiin, ettei varmasti mikään jää huomaamatta.

Normaalisti olen itse arka ottamaan kontaktia ihmisiin liikkeellä ollessani, ja perisuomalaiseen tapaan toisille ihmisille pitää jättää hyvin reilusti omaa tilaa. Pojan kanssa voin aivan hyvin mennä ihmisten viereen istumaan, ja muutama sana tulee vaihdettua luonnollisesti. Nämä sanat koskevat tietysti poikaa, sillä lapsista on helppoa ja normaalia jutella vieraidenkin kanssa.

Luin jostain blogista jokin aika sitten, että raskaus on yksityinen asia eikä yhteiskunnallista, mutta vaikka raskauden yksityisyyttä pitäisikin kunnioittaa, mielestäni raskaus ja lapset ovat tiettyyn rajaan asti kaikkien yhteinen asia. Minä voin raskaudessani niin hyvin, että ihmisten kyselyt lasketusta ajasta, lapsen sukupuolesta ja omasta voinnistani olivat pelkästään ihana asia. Samoin koen oikein ylpeyttä, kun ihmiset kyselevät pojan ikää ja ihastelevat hänen hymyään ja silmiään.

Pienen ja viattoman lapsen avoimuus ihmisiä ja maailmaa kohtaan asettaa omat ja ympäröivät asenteet uudenlaiseen valoon. Olemme niin tottuneita olemaan yksilöitä maailmassa, että yhteisöllisyys ja sosiaalisuus unohtuu omien piirien ulkopuolella. Itsekin tulen hyvälle tuulelle, jos pääsen hiukan juttelemaan tuntemattomien ihmisten kanssa esimerkiksi kassajonossa tai kadulla, ja pojan hymyjen ansiosta olen nähnyt tuon saman ilon lukuisten muiden ihmisten kasvoilla.

Pari päivää sitten poika katseli ihanilla silmillään vieressämme istunutta vanhaa rouvaa, ja puettuani pojan ulkovaatteisiin ja juteltuamme niitä näitä pojan kasvamisesta rouva toivotti meille siunausta. Muutama viikko sitten poika hymyili megawattihymyään vieressä istuneelle miehelle, jota muut ihmiset selvästi välttelivät ulkomuodon takia, ja mies heilutteli onnellisesti pojalle takaisin. Usein vastaan tulee pieni lapsi, joka hihkuu äidilleen innoissaan rattaissa olevasta ihanasta vauvasta. Jopa kaupungilla liikkuvat angstiset teinit ja vihaiset keski-ikäiset miehet saattavat hymyillä itsekseen pojan avoimen hymyn ja ihanat silmät kohdatessaan. Onnea on varsinkin jaettu onni.