Meillä potkitaan

Kyllä nyt jo uskallan sanoa, että ihan potkuja ne tuntemukseni ovat! En suostu uskomaan, että kärsin hyvin kohdistetuista mahavaivoista tai järjettömän itsepintaisesta mutta epätahtisesta elohiirestä viikosta toiseen, joten voinen sanoa nyt kommunikoivani edes tällä tavoin jälkikasvuni kanssa. Ihanaa! Eniten potkut ja muut töytäisyt tuntuvat, kun istun tässä tietokoneella, sillä taitaa bebellä olla istuma-asennossa hiukan ahtaampaa, ja sitä kovasti protestoidaan.

Meillä kävi myös aikamoinen tuuri, sillä mieheni pääsi tuntemaan potkut ensimmäistä kertaa jo vajaa viikko sitten. Olin yrittänyt valmistella häntä siihen, että vaikka uskon näiden nyt jo olevan potkuja, ei hän niitä tule tuntemaan mahan päältä vielä pitkään aikaan, mutta sain huomata olevani väärässä. Makoilimme sohvalla sunnuntai-iltana minä autuaasti sohvan käsinojaan nojaten, ja mies nojaili kevyesti mahanpieleeni. Pientä myllerrystä tunsin jo tässä vaiheessa vatsassani, ja miehen siirtäessä korvansa mahan päälle, sai hän tuntea pienen töytäisyn korvassaan! Yllätyimme molemmat, ja heti saman tien hymyilimme molemmat kuin riemuidiootit.

Vaikka beben tuntuvat liikkeet ovat tässä vaiheessa enemmänkin epämääräisiä töytäisyjä kuin selkeitä potkuja, huomaan jo puhuvani bebelle takaisin aina potkujen tuntuessa. Saatan kävellä kotona huoneesta toiseen, silittää vatsaa beben seutuvilta, ja höpistä äitin rakastavan bebeä potkuista huolimatta. Yritän kuitenkin rajoittaa tällaista käytöstä julkisilla paikoilla, sillä en nyt aivan vielä halua kylähullun mainetta. Isommalla vatsalla silläkään ei ole niin väliä.

Välillä tuntuu, että aika ei kulu millään, vaikka vauvaa tänne jo kovasti odotellaan, mutta on tämä odottelu ja fiilistely ihan käsittämättömän ihanaa! 🙂

Kuva: The Baby Show.