Minä olen vain äiti, en huijari

”Välillä tuntuu siltä, että vauvan kanssa ollaan selvitty tähän asti jokseenkin tuurilla, ja että ihan hetkenä minä hyvänsä elämä osoittaa, että emme ihan oikeasti hallitse tätä vanhemmuutta. Kasvitkin selviävät kodissani aina tiettyyn pisteeseen asti, jonka jälkeen ne ovat vain surkean näköisiä ja hylättyjä koristeita.”

Kirjoitin tuon yllä olevan postausluonnoksen yli puoli vuotta sitten, pojan ollessa reilun neljän kuukauden ikäinen. Tuolloin marraskuun pimeydessä, arjen jo iskettyä täysillä päin näköä, epäilin usein äitiyttäni, vanhemmuuttani, enkä uskaltanut luottaa luontoon, kasvavaan kokemukseen, tai omiin vaistoihini. Takaraivossa takoi tuleva epäonnistuminen, sillä enhän minä mitenkään voisi onnistua äitinä.

Huijarisyndrooma on kovin yleinen, sekä ammatillisessa että yksityisessä elämässä, mutta harvoin siitä kuvittelee kärsivän kenenkään muun kuin itsensä. Äitiydessä panokset ovat paljon korkeammalla kuin esimerkiksi työelämässä, ja myös oma erityisyys asian suhteen korostuu moninkertaisesti. Koska äitiyden käsite on vahvasti sidottu sekä identiteettiin, itseisarvoon että naiseuteen, ainakin yhteiskunnan mielestä, ei ole mikään ihme, että tuntuu mahdottomalta täyttää nämä kriteerit, edes osittain.

En olisi uskonut, että oma huijarisyndroomani häipyisi arkeni taka-alalle näinkin nopeasti. En sinänsä ajattele olevani täydellinen äiti, ja aina välillä uskon huijariuteni paljastuvan äärimmäisen nololla ja julkisella tavalla, mutta suoraan sanottuna elämäni on tällä hetkellä täynnä paljon tärkeämpiä ja ajankohtaisempia huolia. Stressaan arjessa konkreettisempia asioita, kuten osaanko pukea pojan hyvin vaihteleviin kevätkeleihin, pystynkö helpottamaan poikani flunssaista oloa, ja muistanko varata seuraavan neuvola-ajan hyvissä ajoin.

Ajattelen sitten olevani huijariäiti tai kunnon kodinhengetär, sillä ei oikeastaan ole väliä, koska poikaa täytyy hoitaa joka tapauksessa. Mitä tahansa ajattelenkin päässäni ei muuta vauva-arjen todellisuutta, mutta se voi vaikuttaa suurestikin asioiden sujumiseen. Jos ajattelee olevansa huono äiti, stressitasot nousevat väistämättä ja todennäköisesti jotain tekeekin huonosti. Kun ajattelee olevansa vain äiti, ilman sen suurempia etuliitteitä, arjen suorittaa sujuvammin, ja tilaa jää onnellisuudelle ja onnistumisille.

Äitiys on yksi määritelmistäni, mutta se ei itse tarvitse lisämääritelmiä.

 

 

[Now playing: ”I’m a bitch, I’m a lover, I’m a child, I’m a mother, I’m a sinner, I’m a saint, I do not feel ashamed…”]

 

 

 

 

 

Kuva: Someecards.