Ostatko vauvalle joululahjan?

Lahja vauva 2016.jpg

Jo nyt on käynyt selväksi, että meidän pikkupoika saa tänä jouluna enemmän lahjoja kuin minä ja mies yhteensä. Onneksi pidän nykyään enemmän lahjojen antamisesta kuin saamisesta, sillä muuten voisin polkea jouluaattona jalkaa katseiden ulottumattomissa kateellisena oman jälkikasvuni lahjapinolle. Poikaa muistaa paketeilla mummit, kummit ja tuttavat, mutta miten on meidän vanhempien laita?

Me olemme mieheni kanssa enemmän tai vähemmän päättäneet, että tänä vuonna emme vielä osta pojallemme joululahjoja. Hän täyttää joulunpyhinä vasta puoli vuotta, ja vaikka se tuntuu jo hurjan korkealta iältä, ei hän kuitenkaan ymmärrä joulusta tai lahjoista vielä mitään. Hän on tyytyväinen kun saa ruokaa, unta ja puhtaita vaippoja, joten ei hän niitä lahjoja kaipaa.

Monien vanhempien, kuten ihmisten ylipäätään, on kuitenkin vaikeaa olla ostamatta pikkuisille ihanuuksille lahjoja, sillä kaikkia rakkaita halutaan muistaa jouluna. Lemmikille ostetaan hauska lelu, linnuille laitetaan siemeniä, vauvoille ostetaan ihania vaatteita. Tarkoitukseni ei suinkaan ole verrata poikaamme lemmikkiin; tarkoitan vain, että hän ymmärtää joulusta jopa vähemmän kuin monet lemmikit.

On kuitenkin ihanaa, että meidän läheiset muistavat poikaa paketeilla! Tässä on selkeä ristiriita, ja olen siitä toki tietoinen. Miksi myös me emme ostaisi pojalle jotain ihanaa joululahjaksi? Ehkä siksi, että me ajattelemme, ettei poika tarvitse vielä joululahjoja, mutta hänelle moni silti haluaa ostaa lahjan. Mietimme jonkin aikaa ostavamme hänelle jotain tarpeellista ja isompaa jouluksi, mutta koska sellaista hankintaa ei ole juuri nyt tarvetta tehdä, päädyimme jättämään lahjan oston sikseen. Jos haluaminen määrittelisi meidän pojalle ostamisen, olisi pojalla pakko olla jo oma vaatehuone ja minivarasto.

Minun perheessäni annetaan kaikille aina paljon lahjoja, ja tulevina vuosina poika paistattelee varmasti joulupukin suosikkina, eikä hän oletettavasti jää kovin kauaksi kärjestä nyt ensimmäisenä joulunakaan. Ensi vuonna poika saa varmasti paketin myös meiltä vanhemmilta, vaikka silloinkin kiinnostaa luultavasti enemmän lahjapaperi ja naru. On siinä silti jotain niin hellyyttävää, kun pieni pallero avaa omia lahjapakettejaan! Siihen asti, ja varsinkin tänä jouluna, äiti ja isi avaavat paketit, tarjoavat sisältöä pojalle, ja pelastavat sitten lahjan takuuvarmalta kuolavyöryltä.

 

Ostatko sinä omalle tai läheisen vauvalle joululahjan?

 

 

 

 

 

Kuva: The Baby Show.

Perhe Lapset Vanhemmuus
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.