Pienen perheen kuulumisia: Hyvin menee
Meille kuuluu ihan hyvää, kiitos! ’Ihan hyvää’ ei tässä tapauksessa ole vain se vakiovastaus, vaan se oikeasti kuvastaa tunnelmia meidän pienessä perheessä. Olemme onnellisia ja välillä väsyneitä, toisinaan riitelemme, aina pussailemme, ja ihastelemme miehen kanssa yhdessä pojan huimaa kasvua. Onnellisuutta ja iloa löytyy jokaisesta päivästä, vaikka ihan yhtä usein löytyy myös pientä epätoivoa. Välillä pojan itku ottaa juuri sinne tiettyyn kohtaan päässä, mutta itkun laannuttua sitä tajuaa, että kyllä poika on edelleenkin aika helppohoitoinen.
Hän on looginen itkuissaan, eikä häntä kovin usein vaivaa mikään, väsymystä ja nälkää luonnollisesti lukuunottamatta. Poika lähtisi kovin mielellään liikenteeseen, mutta taitojen vielä odotellessa vahvistumista ehtii hän todella usein hermostua paikallaan olemiseen. Sylissä olisi parasta, mutta kyllä sielläkin pitäisi saada viihdytystä. Sitteri ja varsinkin lattia kelpaavat aikaisempaa hurjan paljon enemmän, ja tarttuminenkin jo onnistuu, mutta näitä osaamisen puolia hän ei osaa vielä kovin hyvin yhdistää, mikä johtaakin taas ärsyyntymiseen. Uutena äitinä meinaan kuvailla näitä(kin) piirteitä arjessa ihmisille, kunnes tajuan varmastikin kaikkien vauvojen olevan samanlaisia. Mutta kun meidän Mika-Petteri-Hippiäinen on oikeasti kovin erilainen ja omanlaisensa yksilö.
Nukkuminenkin sujuu ihan hyvin. On öitä, jolloin hän nukkuu läpi yön vain yhdellä väliruokailulla, joka on yleensä noin aamuneljän pintaan. On myös öitä, jolloin hän syö kaksi kertaa ja puhjaa unissaan kaiken muun ajan, jolloin äidin tai isän unet jäävät hurjan pieniksi. Rauhattomampina öinä käännämme pojan aina välillä mahalleen, joka monesti auttaa. Yöunille hän nukahtaa kohtuullisen mukavasti, vähenevissä määrin suoraan iltapullolta, ja nykyään enemmän 5-20 minuutin syliheijailun jälkeen. Aloimme viime viikolla kokeilemaan nukuttamista puoliunisena suoraan sänkyyn, jolloin äiti tai isi silittää poikaa ja pitää tuttia paikoillaan. Yleensä pienehkön protestoinnin jälkeen poika nukahtaa näin, mikä luo mukavasti uskoa tulevaan. Välillä hän huutaa kuin syöttiläs sänkyyn nukuttamista yrittäessä, mutta tuolloin hän on monesti jo liian väsynyt. Ongelmia tuo myös peiton potkiminen, joka hankaloittaa rauhaisaa unta. Olenkin tässä miettinyt, auttaisiko unipussi tai kapalopussi unen rauhoittamista. Onko teillä kokemusta unipusseista tai kapalopusseista?
Syöminen sujuu hyvin, kuten kirjoitinkin perjantaisessa maratonipostauksessani. Korvikemaito uppoaa hienosti, ruokailut ovat nopeita, ja kaikki ovat tähän kuvioon yleensä tyytyväisiä. Maito päätyy hienosti suuhun satunnaisia pärskittelyitä lukuunottamatta. Peruna upposi mukavasti, mutta itse ruokailumuoto ärsytti poikaa. Eilen aloitimme porkkanan, ja se maistui jopa perunaa paremmin, ja itse ruokailuhetki oli helpompi. Pakasteessa on nyt ensimmäinen setti ruokanappeja odottamassa, mutta exceliä emme ole vielä tehneet. Uskon kiinteän ruoan maistelun ja syönnin muuttuvan pojalle mukavammaksi, kunhan hän oppii kunnolla istumaan ja pääsee omaan syöttötuoliin. Toistaiseksi hän istuu sylissä tuettuna, joskin huojuen kuin baareilijat aamuneljältä.
Olemme myös aloittaneet ensimmäisen vauvaharrastuksen! Viime maanantaina kävin pojan kanssa ensimmäisen kerran vauvaperhekerhossa, joka oli ihan mukavaa vaihtelua arkeen. Yllätyksekseni poika väsyi hyvistä päiväunista huolimatta ensimmäisen viidentoista minuutin lattialla seurusteleun jälkeen, mutta kerhon vetäjien mukaan tämä on hyvin yleistä pienillä vauvoilla äkillisesti lisääntyneestä virikemäärästä johtuen. Suurimman osan kerhoaikaa poika yritti nukahtaa sylissäni, nukkui onnellisena, ja viimein söi ennen kotiinlähtöä. Olin itse kerhoilun jälkeen aika poikki, mutta oli se silti aika mukavaa.
Emme ole muita vauvaharrastuksia vielä aloittaneet, sillä, no, olemme aika laiskoja. Enemmänkin saamattomuus johtuu aikatauluttamisen sitovuudesta, ja mieluummin olemme tähän mennessä luoneet päivämme oman mielen ja pojan jaksamisen mukaan. Mammatreffien lisäksi pojalle tekee kyllä hyvää olla muiden ikäistensä seurassa, joten tuo kerho tuntuu kivalta, varsinkin, kun siellä ei ole minkäänlaista osallistumispakkoa. Voisinkin kirjoittaa joku päivä erilaisista harkitsemistamme harrastuksista vauvalle ja meille.
Tähän alkavaan viikkoon kuuluu myös kaikkea mukavaa! Tänään on mainitsemani vauvakerhon vuoro, ja huomenna mies ja poika lähtevät seurakseni Helsinkiin erääseen tapahtumaan. Torstaina saan ystäväni vierailemaan Turkuun ja näkemään pojan ensimmäistä kertaa. Luvassa on toivottavasti ihana viikko, vaikka normaali ja arkinen kuulostaaa myös mukavalta. :)
Kuva: The Baby Show.