Totta vai tarua: Kokemuksia synnyttämisestä
* Sairaalan alushousut ja sukat ovat hirveitä *
TARUA/TOTTA
Muistan lukeneeni raskaana ollessani jostain Lilyn blogista, kuinka sairaalan verkkoalushousut hiipivät salakavalasti osaksi synnyttäneen äidin arkea aivan liian pitkäksi aikaa niiden mukavuuden ja helppouden takia, mutta muuten todella monessa paikassa on haukuttu sairaalassa käytettäviä alushousuja. Ne ovat hirveän näköisiä, eikä niitä ole kiva käyttää muutenkaan. Minun kokemukseni on täysin päinvastainen: ne ovat äärimmäisen mukavat päällä, ne näyttävät ihan tavallisilta lahkeellisilta valkoisilta alushousuilta, ja ne voi käytön jälkeen yksinkertaisesti heittää roskiin! Tietysti eri sairaaloissa voi olla erilaisia alushousuja, mutta noin yleisesti olin niihin tosi tyytyväinen (ja kotiinkin saattoi lähteä muutamat *sshhh*). Muutenkin viihdyin sairaalavaatteissa ihan hyvin, kun tajusin voivani valkata pesuhuoneen kaapista juuri ne itselle parhaiten istuvat mallit. Mutta sukat, ne olivat aivan hirveät.
* Sairaalaruoka on ihan kamalaa *
TARUA
Kaikki haukkuvat aina sairaalaruokaa, ja sehän on jo eräänlainen käsite, aivan kuten lentokoneruokakin. Olen jo muutamaan otteeseen synnytyksen jälkeen saanut vastailla tuttavien kysymyksiin ruoasta, ja ihmisten suureksi hämmästykseksi olen vastannut pitäneeni siitä paljon! Ensinnäkin oli ihanaa saada valmista ruokaa tasaisin väliajoin, eikä ruoan laadussa tai määrässä ollut mitään valitettavaa. Ahmin kaiken mahdollisen sekä synnytystä edeltävinä että jälkeisinä päivinä, ja mieltä piristi aina mukana tullut jälkiruoka. Iltapalana olleet leivät päällisineen alkoivat vaihtelun puutteen vuoksi hiukan tökkimään, vaikka maussa ei ollut mitään vikaa. Synnytyksen jälkeisinä päivinä osastolla mieheni toi minulle iltapalaksi Cittarin patonkeja, ihan vain, koska sain vihdoinkin syödä majoneesia. Yllä olevassa kuvassa on synnytyssalissa nautittu palkintoateria, josta ahmin oman osuuteni kuin juuri synnyttäneen kaksi vuorokautta kaiken ravinnon oksentaneen naisen voisi olettaakin ahmivan.
Muita huomioita:
- Kuinka paljon synnytyskokemuksessa on kiinni vuoroon sattuneessa hoitajassa: Ehdin olla lapsivuodeosastolla ennen synnytystä 2,5 vuorokautta, synnytyssalissa vajaan vuorokauden ja jälleen lapsivuodeosastolla 5,5 vuorokautta, joten olin todella monen sairaanhoitajan ja kätilön hoidossa. Synnytyssalissa olimme neljän eri vuoron eli kätilön aikana, joista kolme varsinaisesti hoitivat synnytystäni. Yleisesti olen todella tyytyväinen saamaamme hoitoon, ja mielestäni meidän kohdalle sattuneet kätilöt olivat erittäin hyviä. Luonteen ja hoitotapojen erilaisuudesta johtuen olen tyytyväinen saamiimme hoitajiin melkeinpä joka käänteessä, sillä kaikkien ihmisten kaikki piirteet eivät millään sovi kaikkiin synnytyksen osiin. Välillä kaipasin tsemppiä, välillä rauhaa, välillä vain neuvoja, ja koin saaneeni kaikki tarvitsemallani tavalla. Kaikki ei tietenkään mennyt täydellisesti, eihän ikinä mene, mutta en millään koe saaneeni huonoa tukea.
- Kuinka nopeasti synnytyksen (fyysinen) tuska unohtuu: Tämä huomio kuuluisi varmaankin synnytyskertomuksen puolelle, mutta halusin tämän jakaa jo nyt tulevia traumoja pohtiville ensisynnyttäjille. Vaikka meillä itse synnytys ja vauvan kunto sen jälkeen meni vähän turhankin jännittäväksi, olen moneen otteeseen kertonut miehelleni, että itse fyysinen kipu häipyy muistista hyvin nopeasti. Tiedostan kyllä edelleenkin, millaista se kipu oli, mutta sen terävyys ja varsinainen aistimuisti alkaa hälvetä ihan heti synnytyksen jälkeen. Heti, kun ehdit ajatella lauseen nyt se on ohi, kaikenkattava kipu alkaa viedä vähemmän ja vähemmän tilaa päästäsi. Toki muilla voi olla erilainen kokemus, mutta minulle kävi näin klassisesti. Olen miettinyt, että kenties tämä ilmiö johtuu ihan biologiasta: eihän kukaan ikinä tekisi lisää lapsia, jos kipu jäisi aina ensimmäisenä mieleen!
Kuvat: The Baby Show.