Vauvan ensimmäinen junamatka
Matkustin pojan kanssa kahdestaan junalla Turusta kotipaikkakunnalleni muutama viikko sitten pojan ollessa kahdeksan kuukauden ikäinen, ja matkaan kuului kahden tunnin matka IC-junalla Turusta Tampereelle, noin 1,5 tunnin väliaika Tampereella, sekä reilun tunnin matka paikallisjunaa muistuttavalla kiskobussilla. Näistä kaikista selvisimme hengissä ja suurimmaksi osaksi hymyissä suin, vaikka tämä mamma ehti stressata ennen matkaa, matkan aikana, ja jopa matkan jälkeen lukemattomista asioista.
Onko kaikki pakattu, ja mahtuvatko kaikki tarvittavat tavarat mukaan? Kaikki tarvittava sekä pojalle että minulle oli matkassa mukana, kuten myös viime hetkellä veljentytölleni ostamani vaatteet tarkoin varjeltavassa paperikassissa. Yritin kovasti olla ottamatta mitään turhaa mukaan, koska tilaa oli rajatusti, enkä halunnut kantaa selkä vääränä ylimääräisiä vaatteita ja tavaroita. Matkaa helpotti kovasti se, että vanhempieni luona oli valmiiksi odottamassa pojan ruoat ja vaipat sekä syöttötuoli, leluja ja tarvikkeita. Käytännössä minulla oli mukana pieni käsilaukku ja selkäreppu omille tavaroilleni, ja pojalle hoitokassi, lelukassi, ruokakassi, vaatekassi ja peitto. Kaikki pojan tavarat sain hienosti mahdutettua vaunun alakoriin!
Ehdimmekö junaan? Tässä ei ollut mitään ongelmaa, vaikka kaupungilla suoritetun lounastelun ja vaippailun jälkeen näyttikin niin huonolta, että pohkeeni huusivat hoosiannaa kiirehtiessäni asemaa kohti. Ehdimme junaan hienosti, ja aikaa jäi vielä hetki paikalle asettautumiseen.
Löydämmekö paikan vaunuille hyvin? Juu ja ei. Olin katsonut palveluvaunun pohjapiirrosta tarkkaan etukäteen, ettei hankalia yllätyksiä tulisi liikaa, mutta silti pari asiaa pääsi yllättämään. Olin varannut meille muuten tyhjästä perhehytistä paikan, mutta sinne ei luonnollisesti vaunuja saa viedä, joten ne piti jättää niille varatulle paikalle. Ensin junaan astuessamme näytti siltä, että vaunuille olisi ollut vain hyllypaikat eteistilassa, mutta onneksi varsinaisen vaunun puolella oli lisätilaa. Nämä lisäpaikat olivat kyllä varsinaisesti merkattu pyörätuoleille, mutta onneksi niitä ei tällä kertaa ollut kyydissä. Rauhalliseen aikaan matkustaminen auttoi tässäkin huomattavasti.
Miten junassa säätäminen onnistuu pukeutumisineen, vaipanvaihtoineen ja syömisineen? Yllättävän mukavasti ja helposti. Matkustimme hiljaisessa arkipäivän päivävuorossa, joten olimme pojan kanssa ainoat matkustajat perhehytissä, eikä palveluvaunussa muutenkaan ollut kovin montaa matkustajaa. Perhehytissä sai häärätä ja säätää rauhassa, ja siellä itse asiassa vaihdoin kaksi pissavaippaakin, kun en jaksanut lähteä vessan hoitotasoille sähläämään. Ruokailua lähdimme säätämään vaunujemme luo, joiden ratasosassa poika pystyi istumaan kuin syöttötuolissa ikään. Vessassa ollutta tuttipullonlämmintä en oppinut viidessä sekunnissa käyttämään, joten poika sai korvikkeen huoneenlämpöisenä, mikä ei häntä hetkauttanut ollenkaan. Poika söi vierekkäin toisen vauvan kanssa, molempien ihmetellessä toista niin, että ruoka ei meinannut pysyä suussa lainkaan.
Nukkuuko poika ollenkaan? Poika nukkui päiväunet normaalisti mutta ei junassa, kuten olin arvellutkin etukäteen. Outo ympäristö ei mahdollistanut junaunia, mutta olin ajatellut jo etukäteen, että poika voi nukkua sitten Tampereella junamatkojen välissä. Kolmen vartin unet riittivät pojalle, ja hienosti niillä jaksettiin loppumatka.
Ehdinkö minä syödä Tampereella ollenkaan? Ehdin. Seisten ja vaunuja hytkyttäen, Macin hampparin ja pirtelön. Halusin varmistaa loppumatkan sujuvuuden pojan unilla, joten oma mukavuuteni sai hiukan kärsiä vastapainoksi.
Itkeekö poika koko reissun ajan? Ei, ei tainnut itkeä juuri muuten kuin IC:ssä nukutusyritysten kohdalla, ja silloinkin olimme kahdestaan perhehytin hiljaisuudessa.
Miten pääsen rappusia pitkin rattailla korkeaan kiskobussiin sisälle? Pienen junan hiljaisessa vuorossa jouduin jonkun aikaa odottelemaan laiturilla, muutamankin matkustajan vain kävellessä ripeästi ohi, mutta viimein paikalle tuli VR:n henkilökunnan jäsen ihan varta vasten meitä auttamaan. Perille päästessämme poikaa ihastelemaan alkanut matkustaja tarjoutui nostamaan vaunut kanssani alas laiturille, jossa meitä jo odottikin pikkuveljeni.
Raivostuvatko kaikki muut matkustajat meille? Poika oli oma aurinkoinen itsensä ja hurmasi muut ihmiset molemmissa junissa. Konnarilta saatua omaa matkalippua nakerrettiin kovasti, ja yläkerran leikkivaunun vierailulla villiinnytettiin toiset lapset esittämään hienoimpia temppujaan.
Tuleeko matka olemaan yhtä helvettiä? Kaikesta minun hikoilusta ja hermoilusta huolimatta matka oli jopa mukava. Meillä oli hauskaa varsinkin kiskobussissa maisemia ja sisustusta ihmetellessä, ja poika otti ilon irti uudesta kokemuksesta. Välillä hän istui ja leikki leluillaan, ja välillä pompittiin äitin sylissä tai nojailtiin kylmää ikkunaa vasten. Oma sydämeni meinasi välillä pakahtua, kun mietin pojan hienoa pärjäämistä ja varsinkin tällaista muistojen luomista. Ensimmäisiä kokemuksia on edessä vielä hurjan paljon, mutta onhan se aika pysäyttävää tajuta, että tässä meidän arkipäivässä tehdään niitä pienelle erikoisia ja ihmeellisiä asioita.
Koko junamatka meni paljon paremmin kuin olisin voinut kuvitella, ja jälkeenpäin ajattelin, että olisihan tämän voinut toteuttaa monta kertaa aikaisemminkin, sillä olemme viettäneet useamman viikon pojan kanssa isovanhempien hellässä huomassa miehen keskittyessä töihin. Ensimmäinen junamatka sattui kuitenkin hyvään saumaan pojan jo istuessa ja osatessa monta muutakin hyödyllistä taitoa, joten en aio harmitella matkan verrattaista myöhäisyyttä sen enempää. Nyt kuitenkin tiedän tällaisenkin matkustamisen sujuvan pojan kanssa hyvin, ja juna on selkeästi vaihtoehto tulevaisuudessa, ilman sen suurempaa stressiä. Matkasta selvittyäni naureskelinkin, että koko elämäni on ollut harjoitusta vain tätä matkaa varten, sillä normaalisti muita ärsyttävästä taipuvaisuudestani suunnittelemiseen oli nyt vain hyötyä!
Vanhempieni luona oli jälleen mukavaa, mutta myös haikeaa, sillä näillä näkymin en heille näin pitkäksi aikaa pääse pojan kanssa enää ollenkaan. Poika sai jälleen rutkasti hellyyttä ja uusia kokemuksia, joista kärkipäässä olivat lumen kanssa kosketuksiin pääseminen ensimmäistä kertaa (ei tehnyt vaikutusta) sekä suklaan syöminen (eräs vaari saattoi yrittää lahjoa poikaa konttaamaan pienellä palkinnolla). Reissusta jäi jälleen hyvät muistot, vaikka poika saikin serkultaan kotiinviemiseksi flunssan!
Kuvat: The Baby Show.