Aikakoneella synnytysvinkkejä jakelemaan

Synnytysvinkkejä on netti pullollaan, mutta minäpä lähestynkin asiaa kulmalla ”näin neuvoisin itseäni”, eli: Mitä nykyhetken minä kertoisi menneisyyden minulle synnytykseen liittyen? Valitsin viisi juttua, joiden tajuaminen olisi tehnyt synnytyksestäni hieman helpompaa henkisesti ja fyysisesti. Nämä eivät ole tietenkään yleismaailmallisesti kaikille päteviä vinkkejä, siksi ne ovat vinkkejä minulle itselleni! Joten muilla ei valitus- tai palautusoikeutta!

  1. Nuku ja lepää kunnolla ennen synnytystä. Synnytyksen odottelu on henkisesti ja fyysisesti erittäin kuluttavaa. Monen viikon huonosti nukuttujen öiden jälkeen on melko karmaisevaa lähteä valvomaan vielä pari päivää ensin synnytyksessä ja sitten pari päälle vastasyntyneeen vauvan kanssa. Synnytyksessä tarvitaan oikeasti kestävyyskuntoa, koska homma kestääääää ja supistukset vievät koko ajan vähiä voimia. Vauvan synnyttyä, ollessamme perhehuoneessa pelkäsin, lakkaako vauva hengittämästä, enkä uskaltanut nukkua,vaikka ehkä olisikin nukuttanut. Eli, koita nukkua enemmän jos et öisin niin edes päivisin, raskauden loppuviikkoina. Jos laskettu aika menee ohi, nuku ja lepää vielä enemmän. Monesti sanotaan, että ei voi nukkua varastoon, mutta jos huonosti nukuttuja öitä on takana kaksi putkeen tai kaksikymmentä, eron kyllä huomaa.
  2. Järjestä lepoa myös isälle heti ensi päivinä. Synnyttänyt äiti kuitenkin jaksaa synnytyksen ja ensimmäisten päivien väsymystä helpommin hormonikännin voimin. En olisi etukäteen uskonut, mutta niin se vaan on. Vauva on ihana ja äiti elämänsä tunnoissa. Isä ei jaksa, koska häntä ei biologia tässä auta. Meillä isä kävi nukkumassa yhden yön kotona, kun me olimme vauvan kanssa perhehuoneessa. Naistenklinikan ohjeet sanovat, että jos ottaa perhehuoneen, siellä pitää olla koko ajan (isä ei saa esim. käydä töissä sieltä…), mutta meidän perheen hyvinvoinnin kannalta oli fiksua laittaa mies kotiin nukkumaan kunnon yöunet, saunomaan yksin ja järjestelemään kotia ennen äidin ja vauvan saapumista. Joten, älä mieti vaan lähetä väsynyt mies suosiolla kotiin. Kyllä ehditte olla kolmistaan vielä.
  3. Opiskele niitä kivunlievityskeinoja aivan kuin olisit menossa tenttimään aiheen. Minulta kyseltiin synnytyksessä koko ajan mitä kivunlievitystä minä haluaisin käyttää. Lähestymistapa on hieman outo ihmiselle, joka on tottunut työskentelemään asiantuntijoiden kanssa niin, että minä kerron oman tilanteeni, tuntemukseni ja voimavarani, ja sitten spesialisti ehdottaa minulle mikä hänen ammattitaitonsa mukaan tähän tilanteeseen sopisi parhaiten. Miten ensisynnyttäjä voi tietää, haluanko ammeen vai TENS-laitteen? Kun supistukset ovat kalvojen puhkaisun jälkeen kuin vatsan ympäri kiedottu liian pieni haarniska, jota koko ajan kiristetään enemmän, en ole kiinnostunut kokeilemaan kaikkea, vaan sitä, mikä tehoaa. Esim. kun sanoin että supistukset tuntuvat vatsassa, eivätkä selässä, miksi ihmeessä minulle edes ehdotettiin TENS-laitetta, joka toimii parhaiten selän puolella sattuviin supistuksiin? Neuvolan yleinen synnytysvalmennusluento ei ollut kovin henkilökohtainen, eikä kivunlievitysten vertailussa puhuttu muuta kuin ”jos olet ammeessa, et voi ottaa epiduraalia” -tyyppisiä faktoja. Tässä vaiheessa olisi kannattanut investoida muutama kymppi  tai satku yksityiseen kätilön konsultaatioon, jolloin minulla olisi edes jotenkin vahvempi visio kätilöille kerrottavana, koska ”ehdottakaa te mulle jotain” ei selvästikään sovi kaikille kätilöille.
  4. Episiotomia (eppari kavereiden kesken) ei ole sitten kuitenkaan niin kamalaa, mitä luulet. Totta hitossa ajatus siitä, että joku saksii omaa alakertaa (suuremmaksi vielä!) tuntuu etukäteen aivan hirveältä ja en ihmettele, että asiasta ei oikein kehdata puhua synnyttämättömille. Olin toivonut, että leikkausta ei tarvittaisi, mutta kun taivaallinen epiduraali oli vienyt liikaakin tuntoa ja haittasi ponnistustuntemuksiani, ja samalla vauvan sydänäänet alkoivat laskea ponnistusvaiheessa joka supistuksella vaarallisen alas, vauvan ulos saaminen nopeasti edellytti sekä imukuppia että episiotomiaa. Ensisijainen kiinnotukseni siinä vaiheessa oli vauvan vointi, ja meininki alakerrassa oli jo todella puutunutta, esim. vauvan pään liikkuminen näkyviin saakka ei ollut tuntunut juuri missään. Kun minulle kerrottiin, että lääkäri joutuu todennäköisesti tekemään lisää tilaa leikkaamalla episiotomian, olin täysin tämän ratkaisun kannalla. ”Antaa mennä, mutta laittakaa jooko lisäpuudutus ennen viiltoa?”. Ainoa epämiellyttävä tuntemus liittyen tähän operaatioon, oli paikallispuudutuspiikin pieni vihlaisu jossain pakaran ja sisäreiden välimaastossa. Naps, muutama napakka ponnistus, ja vauva ulkona. Haavan ompelun suorittanut kätilö teki työnsä niin pieteetillä, että jälkitarkastuksen lääkäri sanoi, että ei tästä heti huomaisi, että on leikattu ja tikattu. Uskomatonta, mutta totta.
  5. Tee itsellesi synnytyssuunnitelma/-toivelista, mutta kolmena eri versiona. 1) Normaalille synnytykselle, joka käynnistyy vesien menolla Stockmannilla tai selkeän voimakkailla supistuksilla kotosalla, 2) Käynnistetylle synnytykselle, jossa joudutaan heti kättelyssä puuttumaan synnytyksen luonnolliseen kulkuun ja jossa toimenpiteiden välttely on lähes mahdotonta verrattuna ykköstapaukseen, 3) Sektiosynnytykseen. Vaikka elektiivinen sektio ei ollut suunnitelmassani,jonkunlaisen sektion mahdollisuuskin kävi lähellä. Käynnistetyistä ensisynnytyksistä kolmannes päätyy sektioon synnytyksen pitkittymisen tai sikiön voinnin huonontumisen vuoksi. Jos itselläni ponnistusvaiheessa olisi tullut stoppi homman etenemiselle, olisi se ollut helposti leikkaussalikeikka.  Neuvolassa synnytyksen miettimisessä tunnuttiin painottavan vain 1-vaihtoehtoa, ja kun oma synnytykseni käynnistettiin, se pisti toiveet ja suunnitelmat aika uusiksi. Karu totuus taitaa olla se, että jos synnytys käynnistetään, ollaan ns. toimenpiteiden tiellä. Jos oma toivelista on rakentunut interventioiden minimoimiselle, saa suunnitelmalla tässä vaiheessa heittää vesilintua. Ja, jos toimenpiteitä ei ole miettinyt tosissaan, niitä on pikkaisen myöhäistä alkaa opiskelemaan synnärillä.

Monia muitakin hyviä ”oppeja” varmasti olisi, mutta nyt kun tapahtuneesta on kuukausikaupalla aikaa (mihin se meni?!) tuntuu, että nämä ovat ne keskeiset jutut, joita en tiennyt, tajunnut, hyväksynyt tai ottanut vaan tarpeeksi tosissani ennen synnytystä. Siksi tuhlasin asioiden murehtumiseen turhaa aikaa etukäteen, tai vaikeilin asioiden kanssa itse synnytyksessä. Ja jos olisin tiennyt nämä itselleni jakamani neuvot, asiat olisivat voineet mennä synnytyksessä hieman smoothimmin. Lisättäköön tähän vielä, että kokonaisuudessaan asiat menivat aika hyvin ja minä sekä beibi ollaan oltu koko synnytyksen jälkeinen aika erinomaisissa voimissa.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *