Out of reasons

Pakko myöntää, ei ole enää syytä sille, että pelkäisi koko ajan vatsassa kasvavan vauvan menetystä. Kävimme siis jokin aika sitten rakenneultrassa, josta tutkimuksen tehnyt kätilö ei löytänyt mitään poikkeavaa. Ei, vaikka vähän varmistelimmekin lopussa asiaa. ”Niin siis että ei ole mitään poikkeavaa rakenteissa tai missään…?”. Ei, ei löytynyt. Täysin kestoa vastaavan mittainen ja kokoinen normaaliin tapaan liikkuva pötkylä. 

Olin tutkimushuoneesta poistuttuani kuin puulla päähän lyöty. Kaikki on hyvin.

Hetken keräiltyäni, tajusin, että tämä tunne onkin jotakin aivan uutta! Ensin on kuukausitolkulla himmaillut omia tunteitaan ja asiasta puhuessakin on koko ajan ollut suodatin päällä. Nyt saisikin ihan oikeasti uskoa siihen, että loppukeväästä, kesästä viimeistään…vauva. Henkinen muutos suhtautumisessa asiaan on iso, eikä se käy yhdessä yössä. Onneksi vielä on aikaa, nelisen kuukautta jos tyyppi suvaitsee pysyä mahassa loppuun asti. Uskon ihan vakaasti, että henkiseen valmistautumiseen riittää myös tämä loppupätkä, eli että himmailuni alkupuolen ajan ei merkittävästi haittaa sitä kuuluisaa ”kasvamista vanhemmuuteen”. Silti, ekat viikot rakenneultran jälkeen tuntuivat jotenkin epätodellisilta.

Tämän hetkisessä tilanteessa hieman haastavaa on se, että maha alkaa näkymään jo selkeästi. Siitäkös ympärillä olevat ihmiset innostuvat ja haluavat erinäisissä tilanteissa keskustella asiasta, kysellä vointia, laskettua aikaa…ja jotkut uhkarohkeat jakavat jo vinkkejään. Keskustelut tuntuvat hieman hankalilta, koska vasta itse totuttelee ajatukseen vauvan ”varmuudesta”, mutta keskustelukumppani ei millään tavalla (tietenkään) ota mukaan mitään ”jos”- tai ”ehkä”-kerrointa. Välillä hymyilen sisäänpäin ajatellessani heidän vankkumattoman myönteistä asennoitumistaan raskauteeni – tietenkin homma menee hienosti maaliin eikä mitään epävarmuuksia ole olemassa siinä maailmassa, jossa käymme keskustelua loppuraskauden vaivoista, kesävauvan pukemisesta ja kohta katoavasta omasta ajasta. Melkein en hentoisi kertoa heille, että olen vasta itse alkanut ymmärtää tilanteen todellisuuden. 

Huomaan muutoksen muutamassa viikossa. Uskallan jo vertailla vauvatarvikkeita netissä. Uskallan ilmoittautua synnytyskurssille. Uskallan pohtia mieheni kanssa synnytystä. Uskallan puhua raskaudestani puolitutuille. Pikkuhiljaa.