Miten tästä selvitään?

Miten tästä selvitään? Se oli ensimmäisiä ajatuksia kun aloin ymmärtämään, että ensimmäinen raskauteni ei jatkuisi. 

Olin raskausviikoille 7-8 mennessä paljastanut asian puolisoni lisäksi kahdelle muulle, joista kumpikaan ei ole keskenmenoa kokenut. En tiennyt lähipiiristäni ketään, joka olisi voinut antaa aiheeseen liittyvää vertaistukea. Puolisolla on omakin surunsa, hän ei voi olla terapeuttini. Netin keskustelupalstat eivät ole tarkoituksenmukaisia tällaisiin pitkiin pohdintoihin, joiden avulla minulla on tapana laittaa asioita päässäni järjestykseen. 

Raskauden yritykseen liittyviä blogeja lienee jo lukuisia ja tämäkin asettuu niiden jatkeeksi. Aiheesta on vaikea puhua muiden, eri elämäntilanteessa olevien ihmisten kanssa eritoten jos prosessiin ei heillä ole liittynyt pitkittymistä tai vaikeuksia. Parhaansa tekevät, mutta joskus se ei ole paljon. Siksi tunnen tarvetta avata ja ruotia halki poikki pinoon ajatuksiani aiheen tiimoilta. Tähän mennessä ajatukset ovat olleet kaikkea toiveikkaasta todella synkkään, niin synkäään että itseäkin hirvittää. Jos yksikään samankaltaisessa tilanteessa yksinään murehtiva saa tukea, apua tai uskoa tulevaan, avautuminen on kannattanut.

Olen päälle kolmekymppinen, naimisissa oleva edelleen lapseton, helsinkiläinen toimisto- ja toisinaan työmaahommissa arkipäivät viettävä insinöörisnainen, joka lähti lisääntymisprojektiin lähempänä kolmeaviittä. Tavoitteena ja toiveena on tulla raskaaksi vuonna 2018, kuukausi on vielä hämärän peitossa. Asia alkaa tarkentumaan siinä vaiheeessa, kun keskenmenosta on selvitty. Tervetuloa lukemaan ja kommentoimaan.