Sateen jälkeen paistaa aurinko

Amerikassa lasta, joka syntyy keskenmenon, kohtukuoleman, synnytyksessä kuolleen lapsen tai muuten menetetyn lapsen jälkeen, sanotaan termillä ”rainbow baby”. Meillä on nyt siis sellainen. Ostin aikanaan sitä varten sateenkaarikirjavia vaatteitakin vauvalle, jos joskus intoutuisin asiasta enemmän puhumaan. Toki, mieheni luuli, että yritän tehdä vauvastamme ”pride-vauvan”…Koon 56 sateenkaarivaatteet jäivät jokin aika sitten pieniksi, kun vauvamme syntymästä on jo yli kaksi kuukautta. Virallinen synnytyskertomus jää minun omalle tietokoneelleni, mutta aiheesta (niin) lyhyesti (kuin mahdollista):

Kun vauvan menetystä on enemmän tai vähemmän avoimesti jännittänyt ja pelännyt koko raskauden, synnytys oli minulle enemmänkin suoritus, jonka halusin mahdollisimman nopeasti ohi. Jotta tietäisin, ”miten kävi”. Eli, selvisikö lapsi vaurioitta synnytyksestä ja onko hän terve ja normaali. En pystynyt kuvittelemaankaan, että lähtisin hakemaan synnytyksessäni mitään elämyksellistä, tai että valitsisin missään tilanteessa sen vaihtoehdon, joka asettaa pienintäkään riskiä lapsen voinnille. Lopulta kalkkiviivoille yliaikaiseksi mennyt raskaus käynnistettiin, ja ennen kuin vauva kirkaisi ensimämäisen itkunsa, oli synnytyksessä käytetty ja tarvittu suurinpiirtein kaikki toimenpiteet (sektiota lukuun ottamatta), jotka synnytyksessä nyt voi olla. Asia ei haitannut minua pätkääkään, koska tärkein tavoitteeni – saada lapsi terveenä ulos – täyttyi. No, imukuppi kiinni päässä ei varmasti ole se hellävaraisin vaihtoehto saapua maailmaan, koska vauvan voinnin vuoksi hänet piti saada ponnistusvaiheessa ulos nopeammin, mihin siinä tilanteessa ilman apua synnyttäjästä irtosi. Tätä toimenpidettä saan kiittää siitä, että sain eläväisen ja pirteän lapsen heti syntymän jälkeen rinnalleni ja pääsimme aloittamaan yhteisen elämämme ilman happikaappeja tai muita vastaavia häiriötekijöitä. Pääsimme sairaalasta kotiin hyvin paperein, koska vauvan paino ei ollut laskenut kovin paljon ja hän oli ollut muutenkin voimakas ja hyvävointinen koko sen astisen elämänsä ajan. Saimme viettää ensimmäiset yhteiset päivämme ihokontaktissa peiton alla.

Viikot synnytyksen jälkeen kotosalla sujuivat toipuessa, mutta noin kolmen viikon kuluttua katsoin olleeni melko lailla riittävästi palautunut. Ylipäänsä olen koputellut puisia kalusteita joka kerta, kun olen kertonut vauvan vieraille, sukulaisille ja ystäville synnytyksestä ja sen jälkimainingeista. Odotin rankempaa ja pidempää toipumisaikaa, pahempia kipuja, kipeitä haavoja ja repeäviä tikkejä, vaikeampia öitä, hankalampaa imetystä, kitisevämpää vauvaa… Jotenkin maalasin mielessäni niin paljon piruja seinälle (”täytyyhän jonkun asian mennä täysin pieleen!”), että ensimmäiset viikot ja kuukaudet ovat yllättäneet minut positiivisesti niin monta kertaa, että olen tippunut laskuista. Toisinaan ajattelen, että naisen keho on suunniteltu tähän, jolloin toipuminen on erilaista kuin vaikkapa umpisuolileikkauksen tapauksessa. Vauvan hyvä vointi ja terveys sen sijaan ovat silkkaa hyvää tuuria. Kun nykyään on mahdollista olla aivan eri tavalla sosiaalinen internetissä, kuin mihin vaikka oman äitini sukupolvella oli mahdollisuus, muiden kohtalot tulevat lähemmäs. Suuri osa niistä ongelmista, joista muut Facebookissa tai keskustelupalstoilla avautuvat, meillä ei ole juuri tietoakaan. (*Kops* puiseen pöydänjalkaan!)

Koska ensimmäiset viikot ja kuukaudet ovat vieneet tämän uuden äidin aika lailla mennessään, on tämän kirjoituksen tekeminenkin antanut odottaa itseään turhankin pitkään. Elämän rytmi on hidastunut, mutta toisaalta jokainen päivä on arvaamattomampi kuin ennen. Olen tarkoituksella jättänyt täyttämättä kalenteriani ja keskittynyt päivien aikana yksinkertaisiin asioihin, ja kesä 2019 on ollut hyvin vähäohjelmainen verrattuna aikaisempiin, jolloin melkein joka viikonlopulle oli festarit, kekkerit tai bileet. Kun tulee äidiksi myöhään, ei tunnu niin paljon siltä, että vauvan hoitamisen takia jäisi paitsi jostakin merkittävästä. Elämä ei mene ohi, kun se kaikkein tärkein ja odotettu elämä on tässä, kotisohvalla ja lähikortteleiden kaduilla vaunutellessa.