Kokemus, joka ei yhdistä – kenelle tästä edes voi puhua?

Raskauden yllättävä ei-toivottu päättyminen on kokemus, jota ei toivoisi kenellekään – edes pahimmalle viholliselleen. Silti, kun keskenmenon todellisuus alkoi vyöryä tajuntaani, tunsin syvää ulkopuolisuutta lapsellisia ja raskaana olevia ystäviäni kohtaan, joilla ei ainakaan tietääkseni ole ollut vastaavia kokemuksia. Monilla on yksi tai useampia lapsia ja olen aikanaan saanut tietää heidän prosessiensa yksityiskohdista enemmän, kuin mitä edes silloin ymmärsin. Kun tein positiivisen raskaustestin ajattelin, että viimein pääsen osallistumaan omakohtaisesti raskaus- ja lapsikeskusteluihin. Niissä jää aina vähän ulkopuolelle, jos ei ole itse kokenut noita asioita. Keskenmeno tuntui erottavan itseäni omassta viiteryhmästäni vielä enemmän. Ikään kuin jouduin vielä kauemmas siitä tavoittelemastani tilasta ja kokemuspiiristä, osaksi sellaista maailmaa, jota onnistuneiden raskauksien eläneet kauhistelevat ja onneaan kiittäen mielessään toteavat. ”Onneksi mulla on mennyt kaikki niin hyvin!”.

Haluaako kukaan edes kuulla keskenmenosta? Onko se vähän niin kuin jehovantodistajat ovella, joille ei kehtaa suoraan sanoa ei? Jotkut kuuntelevat kohteliaisuudesta, mutteivät esitä yhtään lisäkysymystä, jotta saisivat minimoitua tilanteen keston. Tarjolla on vain lyhyitä muutaman sanan vastauksia. Nekin, joille olen asiasta tapahtuneen jälkeen kertonut, eivät ole juurikaan oma-aloitteisesti sen jälkeen ottaneet yhteyttä kysyäkseen, voinko jo paremmin tai millainen tilanne on tänään. Tuntuu, että nekin vaan toivovat, että kunpa seuraavalla kerralla kun tuo ottaa yhteyttä, puhuisi jo jostain ihan muusta. Ehkä ystävillä on tuska siitä, että eivät osaa auttaa.

Lienee selvää, että vaikka keskenmenoja tapahtuu, ihmiset eivät puhu niistä. Miksi niistä ei puhuta, on oman erillisen kirjoituksensa arvoinen pohdinta. Jos itse kuitenkin haluaa puhua, oman havaintoni mukaan, kannattaa valita tarkkaan ne, kenelle asiasta kertoo eniten. Listasin järjestyksessä (joka ei perustu mihinkään tieteelliseen metodiin, enemmänkin muutaman viikon mittaisen kokemuksen tuomalla varmuudella lähdin tähän) ihmistyypit niin, että ensin on ne, jolle kannattaa kertoa vain vähän, jos sitäkään ja loppua kohden ne, joiden kanssa asiasta puhuminen on – enemmän hyödyllistä kuin haitallista.

• Raskaana olevat: Tilanne voi olla kiusallinen, kun ei tiedä onko raskaana oleva kokenut ennen raskauttaan keskenmenoja, tai onko käynnissä olleeseen raskauteen liittynyt niitä kuuluisia herkkyyksiä ja epävarmuuksia (kts. J. Haukion raskausuutisen tiedotus). Hän tuskin edes haluaa alkaa spekuloimaan ajatuksella. Toisalta, jos raskaana olija on samanlaisilla viikoilla kuin mitä itse olisi jos olisi vielä raskaana, tilanne voi olla epämukava itselle, kun ajatukset harhailevat suuntaan ”mä voisin olla tuossa tilanteessa”. Jos mahdollista, lienee parasta siirtää tapaamista, kunnes oma tuska on laimentunut tai raskaana olijan tilanne on ohi. Päätin itse, että panttaan keskenmenotietoa niin pitkään, kunnes ystäväni on tammikuun kuluessa saanut vauvansa synnytettyä.
• Lapsettomat, tahattomasti: Riippuu raskaaksi tulemisen yksityiskohdista, kuinka hyvää seuraa tahattomasti lapsettomat ovat. Joillekin, joilla lapsiluku on nolla ns. suurista syistä (ei puolisoa ollenkaan, puoliso ei vaan halua lapsia, on fyysisiä tai terveydellisiä esteitä ja/tai lapsettomuushoitoja) voi olla todella raskasta kuulla kertomuksia, miten joku, joka kuitenkin on onnistunut tulemaan raskaaksi, nyt on NIIIIN hajalla keskenmenosta. Kun toisilla raskaaksi tuleminenkin on työn ja tuskan ja eurojen takana. Ongelmana näissä on se, että lapsettomista ihmisistä harvoin tietää, miksi he ovat lapsettomia, eikä ketään voi pakottaa omaa tilannettaan toiselle avaamaan. Itse olen näissä tilanteissa noudattanut varovaisuutta ja kertonut vain minimifaktat, ilman vuodatusta omista tunteistani.
• Lapsettomat, omasta valinnastaan ja tahdostaan: Tähän laskisin vela-ihmisten lisäksi myös ne, jotka aikovat joskus hankkia lapsia, mutteivät vielä ja ovat aikataulunsa kanssa ok. Kokemukseni mukaan ihmiset, jotka ovat oman lapsettomuustilanteensa ja ratkaisunsa kanssa sinut, ovat olleet hyvinkin myötätuntoisia tilanteessa. Heille keskenmeno ei ehkä sisällä niin suurta tunnelatausta kuin lasten vanhemmille tai raskautta toivoville. Kuitenkin tieto siitä, että raskaudet voivat onnistuesti alkaessankin mennä persiilleen, voi ahdistaa niitä, jotka eivät ole vielä käynnistäneet yritystä. Kuten edellisessä, välillä on vaikea tietää kuuluuko ihminen tähän kategoriaan vai ei. Näistäkään ei pidetä kovinkaan paljon meteliä.
• Lapselliset ihmiset: Ystävät ja tuttavat, joilla on lapsia, ymmärtävät hyvin todennäköisesti jotain siitä tuskasta ja menetyksestä, jota keskenmenon kokenut pyörittää päässään tapahtuneen jälkeen. Usein heiltä löytyy kokemusta myös raskauden aikaisista epävarmuuksista, peloista tai jopa keskeytymisen uhasta, joka varmasti asuu aivoissa jossain samassa paikassa, kuin keskenmenon jälkeinen tuska. Toki oma kateus onnistuneista raskauksista saattaa yllättää näissä keskusteluissa, mutta sitä pystynee minimoimaan sillä, että tapaa vain aikuisen, ei niitä lapsia. Toisaalta, jos henkilön raskaudet ovat menneet pääosin ongelmitta ja jo kauan taakse jäänyttä elämää, hänelle keskenmenovaivat ja -tuskat voivat tuntua kovin pieniltä. ”Sitten kun teillä niitä lapsia on, murheet on kuule paljon suuremmat!”. Varoituksen sana: Näitä kommentteja voi tulla.
• Keskenmenon kokenut: Kullanarvoinen vertaistuki! Jos löydät, pidä kiinni. On vapauttavaa, kun voi kertoa synkimpiäkin ajatuksia (kateutta, vihaa, epätoivoa ja raivoa näin muutaman mainitakseni) jollekin, joka ymmärtää ja on kokenut ne samat, eikä ajattele, että olet paha ihminen koska tunnet niin. Keskenmenojakin on monenlaisia, mikä lienee hyvä tiedostaa kun asiasta lähtee puhumaan. Vaikka ihmisten kärsimyksien vertailu tai mittaaminen keskenään ei oikein ole mahdollista, asiassa on eroja jos keskenmeno tulee lapsettomalle vai jo perheelliselle, tai tapahtuuko keskenmeno alkuviikoilla vai jo pidemmillä kuukausilla. Näitä ihmisiä ei löydy joka oksalta, mutta yllättävästi moni yllä oleviin ryhmiin kuuluvista saattaa keskustelussa paljastaa, että heilläkin on asiasta kokemusta. Itselleni yllätys oli se, miten samanmoisia ajatuksia oli henkilöllä, joka oli joutunut keskeyttämään aikanaan raskauden sikiön epämuodostumien vuoksi. Onhan sekin raskauden päättyminen vailla vanhemman tahtoa, eli yhdenlainen keskenmeno.

Olen muutamien viikkojen aikana puhunut asiasta kaikille muille, paitsi raskaana oleville. Tntuu, etten halua kenenkään onnistuneesti raskaana olevan stressaavan asiasta turhaan, vaikka paradoksaalisesti mietinkin välillä, olisiko oma tuska ja pettymys helpompi sietää ja ymmärtää, jos olisi paremmin raskaana ollessaan tiedostanut tämän mahdollisuuden.