Ajatukseni sukupuolesta

Kun kerroin ensimmäisiä kertoja ystäville, että olemme ehkä vähäsen pikkasen raskaana, alkoi heti hiillostus sukupuolesta. ”Kerro sit heti kun tiedät kumpaa sukupuolta on tulossa, niin saat sit ehkä meidän Mimmin/Jäbän vaatteita!”. Suurin piirtein tällainen oli lapsia jo saaneiden tuttujen ensimmäinen kulma asiaan. Ymmärrän, että jokainen vanhempi haluaa mahdollisimman nopeasti nurkistaan pois kaikki tarpeettomat vauvatarvikkeet, viis siitä, että jos ne tuo ystävälle kuukausitolkulla ennen laskettua aikaa, ne ovat sitten tyhjänpanttina ties miten pitkään jonkun muun kaapeissa. Hieman ahdistaa koko lastenvaaterumba ja yksi suuri parisuhteeni tasa-arvohaaste tulee olemaan miehen integroiminen mukaan tähän vaaterulettiin, jottei tämä metatyö jää vain minulle. Vinkkejä otan vastaan. Oletan, että ensimmäinen asia on suhtautua ymmärryksellä siihen, kun mies yhdistelee ylä- ja alaosien kuosit ”ihan väärin”.

Mutta siihen vauvan sukupuoleen. Kuten aika montaa muutakin asiaa, toppuuttelin myös sukupuolihysteriaa vauvahössötyksestä innostuneiden ystävieni parissa heti alkuunsa. Oikeastaan, olin ja olen edelleen niin fokusoitunut lapsen yleisterveyteen ja kehityksen normaaliin etenemiseen, että penikset tai vaginat eivät minua ole kauheasti kiinnostaneet. Nyt ymmärrän, kun joku kuittaa ”tyttö vai poika?!”-tivaamiset fraasilla ”kunhan on terve”. Niin, sitä mekin toivomme kaiken päivää, jopa niin paljon, että jos ultraäänitutkimuksessa jostain syystä tätä keskeistä faktaa ei olisi saatu selville, olisin todennut hui hai, ja ajatellut että selviää sitten kevväämmällä. 

Koko vaate- ja tarvikehysteria hämmentää minua päivittäin keskusteluforumeilla ja fb-ryhmissä. Monille raskauden yksi olennaisimmista aktiviteeteista tuntuu olevan tarvikkeiden pohtiminen, vertailu, etsiminen ja hankkiminen. Mahdollisimman aikaisin vielä. Toki ymmärrän, että uutena niihin saa menemään niin paljon rahaa, että keskituloinen pariskunta ei sellaista investointikönttiä kestä. Tässä kaikenlaiset fb-kirppikset ja perinteisemmät kirpparit, sekä kavereiden lasten vanhat kierrätysvaatteet osoittavat kirjaimellisestikin arvonsa. Mutta, kamppeiden värikoodittaminen tuntuu olevan alusta asti olennainen elementti hommassa. Tykkään kyllä itsekin kuoseista (lähinnä raidoista ja palloista..), väreistä ja söpöilystä (lähinnä eläimistä) vaatteissa, mutta minun on vaikea hahmottaa esimerkiksi ”pettymystä” liittyen siihen, että jos saakin pojan, ei pääse hypelöimään kaikkia ihania tyttöjen vaatteita. Kai pojankin voi pukea kivasti? Värikkäästi, kivoihin kuoseihin? Toisaalta, jos tytön kivasti pukeminen (siis sellainen joka ei kuulu pojan kivasti pukemisen kategoriaan) tarkoittaa haaleanvaaleanpunaista, mekkoja, ”frilla”paitoja (opin hetki sitten tämän frilla-termin!), isoja rusettipantoja (voiko sellainen olla vauvan mielestä mukava päässä, kysyn vaan?) ja röyhelöitä, en itsekään jäisi kaipaamaan sellaista. 

Oma käsitykseni 1-3 kuukautta vanhan vauvan pukemisesta on ”ajattele pukevasi eritteitä räiskivää lötköpötköä, joka erottaa päävärit”. Pötkylän käsittely on joka tapauksessa hankalaa, koska hänen vartalonhallintansa on alkuun olematonta, vaatteita pitää varautua tarvittaessa vaihtamaan monta kertaa päivässä, ja tyyppi itse ei näköaistillaan saa pastellisävyistä mitään irti. Vaaleanpunaisessa tai -sinisessä hän kokee lähinnä olevansa harmaan hyhmän keskellä. Ajattelin siis panostaa ensimmäiset kuukaudet yksinkertaisiin, helposti puettaviin ja yksinkertaisen värisiin kietaistaviin bodyihin, housuihin, haalareihin ja myssyihin, sellaisiin jotka menisivät tarvittaessa sekä poikien että tyttöjen vaatteista. Monen mielestä varmaan tämä on sitä karmeaa sukupuolineutraaliutta, mutta – my child my choice. Ehtii sitä sitten myöhemminkin signaloimaan koko maailmalle lapsensa sukupuolta vaatetuksella, jos se rupeaa tuntumaan omalta jutulta. 

Mutta jos nyt menisi vaatteiden ohi vielä hieman abstraktimmalle tasolle. Mietin paljon sukupuolen tietämisen merkitystä siihen, miten ihmiset suhtautuvat pieneen lapseen. Olen lukenut ihan riittävän monta tutkimusta siitä (ja nähnyt pari videotakin päiväkodin henkilökunnan käytöksestä vauvoja kohtaan), miten ihmiset suhtautuvat vauvoihin eri tavalla, kun tietävät niiden olevan tyttöjä tai poikia. Tyttöjen kanssa jutellaan enemmän ja heihin otetaan enemmän katsekontaktia – näin vahvistaen sosiaalisia taitoja. Poikavauvojen aktiivisuutta tuetaan enemmän, heille tarjotaan avaruudellista hahmottamista ja toiminnallisuutta kehittäviä leluja enemmän. Tyttöjen vilkasta käytöstä suitsitaan enemmän, olettaen että tyttöjen pitää käyttäytyä siivosti. Poikien annetaan kokeilla ja epäonnistua enemmän ja pitää meteliä. Tämä, jos mikä risoo minua. Haluaisin, että lapseni saa tehdä näitä kaikkia asioita, eikä hänen sukupuolensa vaikuttaisi siihen, miten ulkopuoliset häntä kohtelisivat. Voisiko tätä sitten jotenkin edesauttaa vaatteilla, tai onko sellaista edes järkevä yrittää estää? Siis, että kun lapseni ei olisi niin huutomerkkinä tyttö tai poika, ihmiset eivät kohdistaisi hänen ääriversiota omasta käytöksestään sukupuolen mukaan.